ÄKS

Painokangastyöpaja auki vielä maanantaina – tekstiilitaiteilija tahtoo kaikkien tuntevan käsityön ilon

29.06.2019 14:12
Elina Laitinen painokuosityöpajassa työn touhussa.
Osallistava taidetoiminta auttaa Elina Laitista ottamaan kantaa ahdistavan nopeatempoiseen vaateteollisuuteen. Konginkankaan omaa kuosia pääsee painamaan kankaalle vielä maanantaina kello 10–16.

 

Tekstiilitaiteilija Elina Laitinen toimi kesällä 2018 Maaseudun Sivistysliiton yhteisötaiteilijana Konginkankaalla. Yhteisötaidejakson aikana syntyi paitsi kaksi kylän ikiomaa kuosia ja tilkkuteos, myös kokonainen toimintamalli.

– Olen kehittänyt Yhdessä kuosissa -toimintamallia Konginkankaalla olemisen jälkeen. Tarkoitus on pitää yhteisöllisiä maalaus- ja kuvitustyöpajoja, joiden lopputuotoksena syntyy kuosi yhteisön käyttöön. Sitä voi sitten käyttää julkisissa tiloissa tai yhteisön tuotteissa, Laitinen selittää.

Taiteen ja taiteellisen toiminnan on todettu lisäävän hyvinvointia, ja yhdessä tekeminen lähentää yhteisön jäseniä. Laitisen Yhdessä kuosissa -toiminta on saanut rahoitusta Taiteen edistämiskeskukselta. Viime vuonna julkistettu Konginkangas-kuosi on päätynyt jo kankaisiin ja tuotteisiin, ja niitä esitellään tämän vuoden Kesäpäivillä.

– Painokangastyöpajassa pääsee kokeilemaan kuosin painamista omalle kankaalle. Myös siirtokuvan voi kokeilla silittää vaikka kangaskassiin tai t-paitaan, Laitinen ideoi.

Lauantain pajassa suosituimpia tuunauskohteita olivat olleet tyynyliinat ja t-paidat. Laitinen suosittelee, että painoa tai siirtokuvaa varten kankaan kannattaa olla vaaleasävyistä puuvillaa tai pellavaa. Maanantaina työpaja on auki Konginkankaan entisen postin tiloissa kello 10–16.

Vastaus pikamuotiin

Intohimo tekstiilitaiteeseen on pulpunnut taiteilijassa jo pitkään. Elina Laitinen haluaa levittää käsityön ilosanomaa.

– Käsillä tekeminen on tosi ihanaa, ja haluan antaa muillekin mahdollisuuden kokeilla sitä. On mahtavaa, että Konginkankaalla on oma kangas, jota voi ostaa valmiina, mutta haluan tarjota mahdollisuuden painaa kuosia myös itse.

Konginkankaan jakson jälkeen Laitinen on keskittynyt taiteeseensa. Vuonna 2016 alkanut Pyhävaatteita -sarja on ensi vuonna esillä näyttelyissä, ja siihen valmistautuminen on jo alkanut.

– Sarjassa ei ole käyttövaatteita, vaan vaate on enemmän symbolisessa roolissa. Tarkoitus on kunnioittaa hetkeä ja materiaalia vanhan käsityöperinteen mukaisesti. Se on pieni vastaisku nopealle muodille. Olen tiedostanut pitkään, miten tuhoisaa vaateteollisuus on maailmalle ja ympäristölle, ja minulla on suunnittelijatausta. Siinä työssä en päässyt vaikuttamaan tarpeeksi, mutta taide ja osallistavan toiminnan kehittäminen antavat siihen mahdollisuuden, Laitinen kuvailee.

Lisää tietoa Laitisen Yhdessä kuosissa -projektista: http://www.yhdessäkuosissa.fi .

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy