ÄKS

Painonnostajat kisasivat Liikuntatalon voimailusalilla

13.08.2019 13:51
Osanottajat lähtivät kotiin tällaiset mitalit kaulassaan.
Liikuntatalon voimailusalilla kisattiin Huiman jäsentenvälinen painonnostokisa keskiviikkona 17.7.2019 viiden nostajan voimin.  Kisan ulkopuolella kisaamista harjoitteli neljä nostajaa.

Kaikki nostajat ovat Mari Paanasen valmennettavia, lukuun ottamatta potkunyrkkeilijä Juuso Hakosta sekä Helsingin Botnian SM-jääpalloilija Joonatan Irtamoa. Suolahtelaistaustaista Joonatania Mari valmensi aiemmin, mutta nykyään Joonatan harjoittelee jo omillaan, nostotaitokonsultaatio hoituu loma-aikoina nuoren miehen kotivierailujen aikana.

Naisten kisan aloitti kisaamista harjoitteleva 12-vuotias Juulia Koskinen sarjassa 49 kiloa, joka äitinsä Maarit Mäntymaan ja veljensä Juuso Koskisen vanavedessä kulkeutui kokeilemaan hienoa lajia. Kisa alkoi upeasti sulavilla nostoilla ja kuuden onnistuneen putkella. Tempauksessa pään päällä oli vuorotellen 13, 15 ja 16 kiloa ja työnnössä suorilla käsillä lepäsi 13, 16 ja 20 kiloa. Näistä yhteistulokseksi muodostui 36 kiloa. Kelpo avaus!

Jäsentenvälisissä Susanna Sirenius teki kauniin 100 kilon yhteistuloksen sarjaan 64 kiloa. Susanna sivusi ennätystään heti avaustempauksella 43 kiloa, mutta hyvät yritykset 45 ja 46 kilosta eivät onnistuneet tällä kertaa. Siitä sisuuntuneena Susanna kohensi työntöennätystään kolmeen otteeseen, ensin 52, sitten 55 ja vielä 57 kiloa. Työntöön tuli lisää seitsemän kiloa, yhteistulokseen tuli viisi kiloa hyvää. Rohkeasti nostanut Susanna näytti, että kesäharjoittelu tuo tulosta!

Sarjassa 71 kiloa Maarit Mäntymaa kohensi myös viidellä kilolla yhteistulostaan lukemiin 96 kiloa. Tempauksessa avaus 35 oli varma, toisella tuli 40 kiloa jolla Maaritin oma ennätys parani kilolla. Viimeisellä 42 epäonnistui. Työntö oli varma kolmen sarja 42, 47, 51 kiloa. Työntökin koheni kilolla ja yhteistulos viidellä, sillä nyt tempaus ja työntö kulkivat samassa kisassa.

Jenna Parviaisella tuli 10 päivää vaille vuosi painonnostossa kisaamista, sillä Jennan ensimmäinen kisa oli 27.7.2018. Vuoden aikana Jenna on parantanut sinclair-tulostaan noin kahdellakymmenellä, mikä tarkoittaa kiloissa jotakuinkin samaa. Sarjassa 76 kiloa Jenna teki tähän mennessä parhaat sinclairinsa 75 kilon yhteistuloksella, jossa kilo hyvää aiempaan. Jenna tempaisi onnistuneesti 29, 32 ja 34 kiloa, joten hänen tempausennätyksensä koheni kahdella kilolla. Työnnössä nousi 39 ja 41 kiloa, mutta Jennan rohkea ennätysyritys 44 kilosta ei tuottanut tulosta, vaan 42 on edelleen Jennan työntöennätys.

Aino Savolaisella tuli, kuten Jennallakin, likimain vuosi täyteen painonnostokisaamista. Jennaa nuorempi Aino on kehittynyt aavistuksen paremmin noin 25 sinclairilla. Sarjassa +81 kiloa Aino nosteli nätisti pyöreitä rautoja, yhteistuloksen ollessa 90 kiloa, jossa kuusi kiloa kohennusta aiempaan. Tempauksessa nousi 38 ja 40 kiloa, joka toi kaksi kiloa lisää aiempaan Ainon ennätykseen. Kolmannella 42 ei mennyt. Työnnössä Aino nosti tahdolla kolme onnistunutta 46, 48, 50 kiloa, joten myös työntö parani kivasti kahdella kilolla.

Miesten kisassa jäsentenvälisissä oli vain yksi nostaja, mutta sitäkin sisukkaampi! Juuso Koskinen sarjassa 49 kiloa teki 45 kilon tuloksen. Juuso tempaisi onnistuneesti kolmesti; 18, 19, 21 kiloa, parantaen viimeisellä kilolla ennätystään. Työntö jäi tällä kertaa avausrautaan 24 kiloa, kun 25 kiloa ei noussut kahdella yrityksellä.

Juuson pikkuveli Lennu Mäntymaa (melkein kuusivuotias) harjoitteli kisaamista sarjassa 49 kiloa. Lennu tempaisi komeasti 6, 7 ja 8 kiloa sekä työnsi 5, 6, ja 7 kiloa, kooten näin kuudella onnistuneella 15 kilon tuloksen.

Joonatan Irtamo harjoitteli kisaamista sarjassa 73 kiloa. Joonatan kokosi 135 kiloa avaustempauksella 55 kiloa, kun 60 ei jäänyt pään päälle kahdesta hyvästä yrityksestä huolimatta. Työnnössä 80 kiloa meni toisella suorille käsille, mutta 85 suostui vain rinnalle, työntö ei mennyt tällä kertaa. Todella hyviä nostoja ilman mitään kevennystä kisaa varten, kesken jääpalloilijan harjoituskautta.

Juuso Hakonen harjoitteli kisaamista sarjassa 96 kiloa kokoamalla 170 kilon tuloksen kuudella onnistuneella. Tempauksessa 60, 65 ja 70 kiloa oli pään päällä ja työnnössä 80,90 ja 100 kiloa suorilla käsillä. Kelpo suoritus, kun alkuverryttelynä oli potkunyrkkeilyharjoitukset. Räjähtävää voimaa löytyy, sillä nostot olivat raakoja.

Seuraava kilpailu Huiman nostajilla on Valorinteellä Jyväskylässä 31.8. kisattava Keljon Viestin 75-juhlakilpailut, jotka ovat Keski-Suomen nuorten ja Masters -piirinmestaruuskilpailut sekä TUL Järvi-Suomen avoimet mestaruuskilpailut.

Mari Paananen

Huiman jäsentenväliset painonnostokilpailut 17.7.2019, Äänekoski

Naiset

Sarja 64 kg
1. Susanna Sirenius ÄH (-98/63,1) 100 kg (43+57) 130,933 p.

Sarja 71 kg
1. Maarit Mäntymaa ÄH (-84/69,4) 91 kg (40+51) 112,823 p.

Sarja 76 kg
1. Jenna Parviainen ÄH (-89/73,4) 75 kg (34+41) 90,306 p.

Sarja +81 kg
1. Aino Savolainen ÄH (-02/108,0) 90 kg (40+50) 93,885 p.

Miehet

Sarja 55 kg
1. Juuso Koskinen ÄH (-05/42,9) 45 kg (21+24) 86,040 p.

Kilpailun ulkopuolella harjoituskisa

Naiset

Sarja 49 kg

Juulia Koskinen (-07/49,0) 36 kg (16+20) 55,692 p.

Miehet

Sarja 49 kg

Lennu Mäntymaa (-13/31,5) 15 kg (8+7) 38,628 p.

Sarja 73 kg

Joonatan Irtamo (-00/72,3) 135 kg (55+80) 174,535 p.

Sarja 96 kg

Juuso Hakonen (-97/96,0) 170 kg (70+100) 191,458 p.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy