ÄKS

”Painovoima voitti” – kaatunut jätteenkuljetusauto aiheuttaa haittaa liikenteelle useiksi tunneiksi

19.09.2016 12:28 (muokattu 19.09.2016 12:31)
Torikadulla kaatunut biojätettä kuljettanut jätteenkuljetusauto makaa liikenteen tukkona vielä pitkään. 

 

– Auto oli tulossa kirkon suunnasta ja uskoisin, että kaatumisen syynä oli reilu tilannenopeus. Painovoima voitti. Mutta poliisi tutkii asiaa vielä tarkemmin, Jari Rossi pelastuslaitokselta kertoo.

Kaatuneen ajoneuvon siirtämiseen tarvitaan nosturia.
– Nosturi lähti tulemaan Jyväskylän eteläpuolelta, että kyllä tässä varmaan useampi tunti menee, Rossi sanoo.

Biojätettä on autosta valunut hieman myös asfaltille, ja haju keskustassa on sen mukainen. Paikka tullaan putsaamaan huolella, kunhan ajoneuvo on saatu siirrettyä.

Jäteauton kuljettaja pääsi kiipeämään autosta pois ilman pelastushenkilökunnan apua. Hänet toimitetaan terveyskeskukseen tarkastettavaksi.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy