ÄKS

Paleface esiintyi intiimisti Club Painiksella

28.02.2017 15:20 (muokattu 28.02.2017 15:21)
Suomiräpin pioneeri Paleface esiintyi Club Painiksella Äänekoskella.

 

Räppäri ja yhteiskunnallinen vaikuttaja Paleface, eli Karri Miettinen piti ennen konserttiaan Äänekoskella pienen juttutuokion hip hopin synnystä ja sen merkityksestä Hoikkassalissa.
Monet nykyräppiä kuuntelevista ihmisistä eivät ymmärrä hip hopin merkitystä sorretun kansaosan musiikkina ja ilmaisukanavana. Paleface kertoi hip hopin syvimpien juurien olevan orjakaupassa ja yhdysvaltain puuvillapelloilla lauletuissa työlauluissa.
– Ensimmäinen virvelin iskuhan oli kuokan isku puuvillapelloilla, Miettinen sanoi.

70-luvun New Yorkissa saivat alkunsa hip hopin neljä elementtiä: DJ eli levyjen pyörittäjä, MC eli räppäri, break dance ja graffiti. Jengisotien, työttömyyden ja köyhyyden alhoista nousi uusi musiikki, joka antoi uuden tavan ilmaista itseään.
– Jengeille tuon aikainen sound system -musiikki oli tapa ottaa mittaa toisistaan ilman väkivaltaa.

Paleface avasi hip hopin taustaa yhteensä puolentoista tunnin ajan. Tuossa ajassa käytiin läpi suomiräpin vaiheet aina 80-luvun underground musiikista Raptoriin, Fintelligenssiin, Palefaceen itseensä ja Cheekiin. Palefacen mukaan nyt on menossa suomiräpin kuudes aalto.
– Nyt tehtävä musiikki on suomiräpin parissa kasvaneiden nuorien musiikkia. Ja tulossa on  jo seitsemäs aalto, joka on maahanmuuttajien räppiä, Paleface ennustaa.

Vakuuttavasti puhunut mies nivoi tarinansa yhteen taitavasti, kuten sanoilla työkseen leikkivän miehen kuuluukin.
– Siinä, että Cheek ajaa Bentleyllä, on kyse siitä, että nuoret mustat pojat halusivat ylös köyhyydestä, Paleface kuittaa.

pale2 pale1

Illan toinen osuus oli täydelle salille esitetty vahva yhden miehen show. Alun perin Palefacen mukana oli tarkoitus olla kitaristi Aki Haarala, mutta aisaparin sairastuttua räppäri tarttui itse kitaraan ja loput musiikit hoiti luontevasti tietokone.

Keikalla kuultiin reilu kymmenen kappaletta, joissa otettiin kantaa maailman ja Suomen nykytilaan. Beibeillä ja blingillä retosteleva uho oli kaukana, kun Paleface riimitteli nokkelasti ja nopeasti muun muassa maahanmuutosta, poliittisesta vallasta ja köyhyydestä.

Musiikkityylejäkin kuultiin laidasta laitaan aina afrikkalaisesta heimomusiikista nykyaikaisempaan rytmikkääseen hip hopiin. Pari kappaletta heilui jopa laulun ja räppäämisen välimaastossa, ja kuultiimpa yhdessä biisissä itseään Tapio Rautavaaraakin.

Paleface sai yleisön mukaansa jo ensimmäisten kappaleiden aikana. Kädet iskivät tahtia ja kylmät väreet vierivät pitkin selkäpiitä, kun yleisö tarttui mukaan kappaleeseen
– Mull’ on lupa, olla jotakin mieltä. Olla jotakin mieltä, yleisö lauloi.

 

Esitys loppui voimakkaaseen, Public Enemyn Flavor Flavilta lainattuun iskulauseeseen, johon yleisö yhtyi.
– Peace, unity, power, Painotalolla kaikui aina parkkipaikalle saakka.

2

Palefacen taustakankaassakin oli sanomaa. Tuttujen logojen tyyliä matkimalla kangas julisti: ”One day the poor will have nothing to eat but the rich.”

paleface 3

Milka Krogerus

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy