ÄKS

Palkkatuen määrärahat Keski-Suomessa tältä vuodelta käytetty, starttirahaa vielä käytettävissä

27.11.2014 13:37
ELY-keskus ja TE-toimisto ovat käyttäneet tänä vuonna yhteensä 29 miljoonaa euroa työnantajien ja työnhakijoiden työllisyyttä edistäviin palveluihin.  Lokakuun lopussa työvoimapalvelujen piirissä oli Keski-Suomessa 6,4 prosenttia työvoimasta. Koko maassa vastaava luku oli 5,0 prosenttia.

 

Keski-Suomen TE-toimisto on myöntänyt tänä vuonna yrittäjille ja muille työnantajille palkkatukea runsaan 3700 henkilön työllistämiseen. Yrityksille on myönnetty noin viisi miljoonaa, kunnille 3,4 miljoonaa ja valtiotyönantajalle 2,1 miljoonaa euroa.

Syyskuun loppuun mennessä 456 alle 30-vuotiasta nuorta on saanut palkkatukipäätöksen nuorten työllistymistä edistävän Sanssi-kortin pohjalta. Oppisopimuksiin palkkatukia on myönnetty 301 henkilölle.

Palkkatuen runsaasta kysynnästä sekä työttömyyden kasvusta johtuen Keski-Suomen TE-toimisto on sitonut palkkatukimäärärahat kokonaan tämän vuoden osalta, eikä uusia tukipäätöksiä voida enää tehdä. Aloittaville yrittäjille kohdennettavaa starttirahaa on vielä käytettävissä loppuvuoden tarpeisiin. Starttirahaa on varattu tälle vuodelle 1,8 miljoonaa euroa ja sitä on tähän mennessä myönnetty 351 aloittavalle yrittäjälle.

Palkkatuen kysyntä on ollut vilkasta pienten ja keskisuurten yritysten keskuudessa. Palkkatuen määrästä yrityksiin kohdentuukin noin 45 prosenttia. Keski-Suomen TE-toimisto on vahvistanut yritysyhteistyötä jalkautumalla maakunnan yrityksiin usean asiantuntijan voimin. TE-toimiston tavoitteena on auttaa yrittäjiä työvoiman lisäämiseen ja kehittämiseen liittyvissä asioissa ja ohjata heitä tarvelähtöisesti myös muiden toimijoiden palveluihin.

ELY-keskuksen kilpailuttama ja TE-toimiston toteuttama työvoimakoulutustarjonta on varsin laajaa Keski-Suomessa.  Työnhakijoiden osaamista kehittäviin palveluihin on tänä vuonna kohdennettu 8 miljoonaa euroa ja koulutukseen on osallistunut noin 3470 asiakasta. Erilaisia valmennuksia sekä kokeiluja on hankittu noin miljoonalla eurolla.

Ensi vuonna TE-toimistojen painopisteenä on edelleen nuorten työllisyyden edistäminen sekä työttömyyden pitkittymisen ehkäiseminen. TE-toimistot tiivistävät yhteistyötä eri toimijoiden kanssa.

Vuonna 2016 Työvoiman palvelukeskukset laajenevat kattamaan koko maan, mikä tarkoittaa myös Keski-Suomessa sitä, että TE-toimiston, kunnan ja KELAn yhteistyössä tarjoamaa moniammatillista palvelua on tarjolla koko maakunnan kattavasti. Keski-Suomen TE-toimisto on vahvasti mukana myös Jyväskylään suunnitteilla olevassa nuorten Ohjaamossa sekä yrityspalveluja tuottavassa Yritystehtaassa.

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy