ÄKS

Pallo koriin summerin soidessa – Henri Kajander nousi antisankarista sankariksi

27.11.2016 20:19
Kaupunginjohtaja Matti Tuononenkin (oranssissa takissa) innostui tuulettamaan viime sekunnin voittokoria, jonka teki Henri Kajander (vas.). Kajanderin kanssa juhlii Otto Jämsen.

Koripallo, miesten II divisioona
Huima – Vaasan Salama 67–66 (32–32)

Millaista on muuttua aivan viimeisellä hetkellä antisankarista sankariksi? Tuoretta tietoa aiheesta on Huiman kokeneella takamiehellä Henri Kajanderilla.

– En ole ennen tuollaista buzzer beateriä heittänyt. Aika hieno juttu, etenkin kun oli hyvin väkeä katsomossakin, 30-vuotias Kajander hehkutti uransa ehkä riemukkainta yksittäistä suoritusta.

Tuo kori toi altavastaajana peliin lähteneelle Huimalle arvokkaan voiton. Pallo irtosi Kajanderin kädestä ehkä vain sekunnin kymmenys ennen peliajan täyttymistä eli summerin (buzzer) soittoa. Sukkaan pallo ehti vasta peliajan täytyttyä, mutta koriksessa ratkaisevaa on se, milloin heitto lähtee.

Ilman tuota heittoa Kajander olisi saanut jättää Liikuntatalon parketin melkoisena antisankarina. Yleensä tarkkakätisenä pelaajana tunnettu Kajander heitti läpi pelin luvalla sanoen kehnosti: 13 pelitilanneheitosta vain neljä sisään. Vapaaheitot sujuivat vielä surkeammin: kuudesta yksi koriin.

– En tiedä, mistä puristi. Enkä muista milloin olisin viimeksi heittänyt noin huonosti, Kajander kummeksui itsekin.

– Mutta se riittää, kun heittää korin oikealla hetkellä!

Jiri Soppi tuli peliin vaihtopenkiltä 0–8-tilanteessa ja herätti Huiman onnistumisillaan.

Jiri Soppi tuli peliin vaihtopenkiltä 0–8-tilanteessa ja herätti Huiman onnistumisillaan.

JUURI Kajanderin vuoksi Huima oli jo hävitä pelin. Kun otteluaikaa oli jäljellä kahdeksan sekuntia, Huimalla oli loistava mahdollisuus ratkaista kamppailu tilanteessa 65–66. Salama oli rikkonut  Kajanderia, jolle tuomittiin kaksi vapaaheittoa. Samalla Salaman Pekka Jurvanen protestoi itselleen teknisen virheen, mikä tiesi yhtä ylimääräistä vapaaheittoa ja sivurajaa päälle.

Kolme ensimmäistä optiota jäi käyttämättä, sillä ensin Kajanderin vapaaheitot kimposivat raudoista ohi. Teknisestä virheestä tulleen vaparin tuli heittämään illan paras pistemies Otto Jämsen (21). Mutta ohi meni sekin.

Jäljelle jäi mahdollisuus pistää pallo koriin pelitilanteesta. Tässä vaiheessa Kajander oli jo miltei myynyt maansa.

– Ajattelin sivurajatilanteessa, että mitähän tästä tulee.

Heittopaikka tuli Aden Kariukille, vaan vieläkään Huimaa ei lykästänyt. Lopulta pallo ajautui levypallotilanteessa Kajanderille, joka tiesi, että aika on umpeutumassa.

– Sain otettua pallon, käännyin ja heitin.

Otto Jämsen näytti esimerkkiä myös pallotaisteluissa.

Otto Jämsen näytti esimerkkiä myös pallotaisteluissa.

SIINÄ se. Sarjanousua havittelevalle joukkueelle voitto tiesi isoa itseluottamuspiikkiä. Liki 200-päiselle katsomolle huikea, riemuksi kääntynyt trilleri oli puolestaan melkoinen viihdepläjäys.

– Tämä oli tärkeä voitto. Olisi harmittanut etenkin hyvän pelin pelanneiden Oton ja Jirin (Soppi, 17 pistettä) puolesta, jos olisi hävitty.

– Voitto oli hieno siksikin, että meiltä puuttui tärkeitä jätkiä kokoonpanosta, Kajander lisäsi.

Totta. Viime kaudella B-divarista kakkosdivariin pudonnut Salama oli ottelussa ennakkosuosikki, sillä Huimalta puuttui joukkueen kaksi ehkä tärkeintä lenkkiä, nilkkansa alkuviikosta teloneet Pena Ranta ja Atte Jämsen sekä korinaluspelaajat Jani Tuoriniemi ja Pekka Karvonen.

Huima korvasi pituuden puutteen armottoman aggressiivisella puolustuksella. Etenkin Kariuki teki huikean työn hiillostaessaan Salaman kokenutta avainpelaaja Jurvasta. Kariukin plus/miinus-saldo +16 oli ottelun ylivoimaisesti paras.

– Kun tekee päivästä päivään asioita oikein, niin joskus se viime hetken kolikonheittokin kääntyy meille, valmentaja Juha Sten viittasi joukkueensa hyvään harjoitteluun.

Sten motivoi pelaajia pukuhuoneen peilillä – jota ei edes ole olemassa.

– Pelin jälkeen on pystyttävä menemään pukukopissa kuvitteellisen peilin eteen katsomaan, onko laittanut pakkipäässä kaiken likoon ja onko uskaltanut yrittää hyökkäyspäässä. Kun kokeneet kaverit puuttuu, on vaarana, että pelätään ja arastellaan.

– Parasta mitä voi tässä vaiheessa kautta tapahtua, on että on kolme, neljä kokenutta pelaajaa poissa ja nuoremmat joutuvat astumaan heidän saappaisiinsa.

Kokemuksen puute näkyi hutilointina pallon kanssa, sillä myös Salama puolusti kovaa. Huima hukkasi pallon peräti 24 kertaa, Salama 26.

Entinen maajoukkuepelaaja Juha Sten muistetaan kovana puolustuspelaajana. Nyrkin tehostuksella oppia saa Joonas Makkonen.

Entinen maajoukkuepelaaja Juha Sten muistetaan kovana puolustuspelaajana. Nyrkin tehostuksella oppia saa Joonas Makkonen.

KUUDESTA ottelustaan neljä voittanut Salama on sarjataulukossa ykkösenä yhdessä Kiimingin Riennon (4/1) kanssa. Huimalla voittoja on kolme, mutta tappioita ei vielä yhtäkään.

Aiemmin muun muassa naisten maajoukkuetta ja ulkomaillakin ammatikseen valmentanut Salama-luotsi Jukka Mantere otti viime hetken tappion rauhallisesti.

– Huima halusi voittaa tän matsin meitä enemmän. He olivat valmiimpia, Mantere mietti.

– Meillä oli alla fantastinen harjoitusviikko ja eilinen hieno peli (41 pisteen kotivoitto RoNMKY:stä). Kypsyimme ajatukseen, että voitamme helposti, kun Huimalta puuttui monta tärkeää pelaajaa. Mutta täällä meitä vastassa oli legioona, joka tuli iholle.

Huima: Otto Jämsen 21/3, Jiri Soppi 17/4, Henri Kajander 9/7/3 syöttöä, 3 riistoa, Kasperi Häkkinen 8/8, Santtu Koivunen 5/2, Joonas Makkonen 3/3, Joona Lasarov 2/3, Aden Kariuki 2/3, Elias Brandt 0/2.
Salama: Andrey Baryshev 19/6, Pekka Jurvanen 12/6, Tomi Papinoja 10/4/7 riistoa.

Aden Kariuki hiillosti Salaman Pekka Jurvasta, jota valmentaja Juha Sten pitää ehkä koko sarjan parhaana pelaajana.

Aden Kariuki hiillosti Salaman Pekka Jurvasta, jota valmentaja Juha Sten pitää ehkä koko sarjan parhaana pelaajana.

Kasperi Häkkisellä oli kova työpäivä korin alla Jani Tuoriniemen ja Pekka Karvosen poissaollessa.

Kasperi Häkkisellä oli kova työpäivä korin alla Jani Tuoriniemen ja Pekka Karvosen poissaollessa.

Vastaa

  1. Huima sm:ssä 2199 sanoo:

    Nyt rillataan. Kansa juhla torille. Tämä on vuoden kovin juttu. Kajander ei ole koskaan heittänyt noin huonosti.. Kajanderille ei ennen ole edes paikkoja annettu, kun ei ole oikein edes koripalloilija. Onnea matkaan huima…

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy