ÄKS

Pallo koriin summerin soidessa – Otto Jämsen räjäytti mökin paikallistrillerissä

25.02.2017 12:25 (muokattu 25.02.2017 14:10)
Huikean trillerin ratkaissut kori on syntynyt. Voiton arkkitehdit, Jämsenin kaksosveljekset Otto ja Atte juhlivat.

Miesten II divisioona
Huima–HoNsU 76–74 (25–27)

Ottelu on ohi, kun futistuomari puhaltaa pelin päättyneeksi tai kun jääkiekossa kello näyttää nollaa. Koripallo on tässä mielessä eri laji.

Kun summeri soi perjantai-iltana paikallispelin lopuksi, tilanne oli tasan 74–74. Peli ei kuitenkaan ollut päättynyt, sillä peliväline oli juuri irronnut Huiman Otto Jämsenin sormista.

Koripallopeli ei sääntöjen mukaan ole ohi ennen kuin ennen summeria ilmaan laitettu pallo on määränpäässään. Tällä kertaa määränpää oli HoNsUn kori.

JÄMSENIN kelloa uhmannut soolosuoritus ratkaisi voiton kotijoukkueelle. Vain muutamaa sekuntia aikaisemmin HoNsUn 16-vuotias Tiitus Kuukkanen oli tasoittanut trillerin kolmosellaan ja saanut mahdollisuuden viedä jyväskyläläiset johtoon hyväkseen tuomitulla vapaaheitolla.

Vapaaheitto meni ohi, ja Huima sai paikkansa. Atte Jämsen syötti pallon kaksosveljelleen, joka purjehti kentän vastakkaiseen päähän, ihan pohjaan saakka. Peliaika täyttyi ehkä vain yksi, kaksi kymmenysosasekuntia sen jälkeen, kun Otto Jämsen oli päättänyt ajonsa ja nostanut pallon kohti koria.

– Katsoin kolmen sekunnin viivalla, että aikaa on vielä kaksi sekuntia. Kuulin vain huudon, että ”heitä, heitä”, mutta oli niin hirveä vauhti, etten uskaltanut vetää, Jämsen kertasi suoritusta, jota hän ei varmasti ihan heti unohda.

Jämsenille kyse oli oman mokan paikkaamisesta. Juuri hän meni rikkomaan Kuukkasta ja mahdollistamaan näin vieraille paikan voittaa peli.

– Se oli urani ensimmäinen summerin soidessa tekemäni voittokori. Aika helposti pääsin sen lopulta tekemään. Olin kyllä ihan varma, että Atte haluaa tehdä korin itse eikä syötä minulle. Onneksi syötti!

VOITTO kärkikamppailussa tiesi Huimalle kakkosdivarin keskisen alueen lohkovoittoa. Juha Stenin valmentama, kaikki 11 kauden peliään voittanut ryhmä on näin askeleen lähempänä tavoitettaan eli sarjanousua.

Valmentaja kiitteli sekä pelin tasoa että yleisöä, jota oli paikalla ehkä jopa 300 silmäparin verran.

– Aikamoinen elämä alkaa olla mökissä, Sten ihasteli tunnelmaa.

Kovin kaunista tai tasapainoista koripalloa Huima ei esittänyt. Nuorella HoNsUlla oli matkassa vain seitsemän pelaajaa. Määrän korvasi kuitenkin laatu, ja vieraat pitivätkin Huimaa ahtaalla koko 40-minuuttisen.

Fyysisen ja intensiivisen pelin luonnetta kuvaa pallonmenetysten määrä: Huimalla 26, HoNsUlla 24. Sähläystä siis riitti.

203-senttinen Joni Pohjonen vakuutti Huima-fanit debyytissään. Pohjosen takana HoNsUn tehokkain pelaaja, ex-Huima Tapani "Sompe" Kuukkasen koripalloilevista pojista nuorin, vain 16-vuotias Tiitus Kuukkanen.

203-senttinen Joni Pohjonen vakuutti Huima-fanit debyytissään. Pohjosen takana HoNsUn tehokkain pelaaja, ex-Huima Tapani ”Sompe” Kuukkasen koripalloilevista pojista nuorin, vain 16-vuotias Tiitus Kuukkanen.

HUIMAKIN oli liikkeellä nuorella ryhmällä, sillä kolme kokeneinta miestä (Pena Ranta, Sami Mäntymaa ja Henry Kajander) olivat sivussa. Jalkavaivainen Ranta oli tosin pukeutunut pelikamppeisiin, mutta Sten päätti antaa vastuun pelinteosta teini-ikäisille takamiehilleen.

Huiman onneksi joukkueen uusi tulokas, Kokkolan NMKY:stä saapunut 18-vuotias Joni Pohjonen osoittautui debyytissään todelliseksi vahvistukseksi. 203-senttinen Pohjonen merkkautti heti tilastoihin tuplatuplan: 20 pistettä ja 10 levypalloa. Lahjakas nuorukainen osoitti myös pelisilmäänsä jakamalla kolme korisyöttöä.

– Joni on liikkuva, osaa heittää ja syöttää. Tuollaisen pelaajan pitäisi olla ihan jossain muualla kuin kakkosdivisioonassa, Sten ihasteli.

Pohjoselle itselleen Huimassa pelaaminen lienee onnenpotku, sillä pelaajien kehittäminen on Stenin leipälaji. Raakileesta voi tulla vielä vaikka mitä.

– Vielä ei pysty sanomaan, mitä Joni pystyy meille antamaan, ja miten hän sopeutuu joukkueeseen. Tämä oli eka kerta, kun hän pelasi jossain muussa kuin kotiseurassaan.

OTTO Jämsen (20/7/3 syöttöä) oli Huiman pistehai. Atte Jämsen (15/8/5 syöttöä/5 riistoa) tehoili monella rintamalla.

HoNsUn tehokkain oli Kuukkanen (20/4).

Huima kohtaa myös seuraavassa pelissään viikon päästä sunnuntaina HoNsUn, tällä kertaa Jyväskylässä.

Huima: Otto Jämsen 20/7/3 syöttöä, Joni Pohjonen 20/10/3 syöttöä, Atte Jämsen 15/8/5 syöttöä, 5 riistoa, Santtu Koivunen 7/5/3 riistoa, Jiri Soppi 5/2, Kasperi Häkkinen 5/0, Jani Tuoriniemi 3/4, Aden Kariuki 3/0, Elias Brandt 2/0/2 syöttöä, Joonas Makkonen 0/3/2 syöttöä.

HoNsU: Tiitus Kuukkanen 20/4, Touko Lahti 14/8, Tanel Tiainen 12/8, Eetu Laukkanen 10/1, Sebastian Äikäs 9/4, Ville Virtaharju 7/9, Teemu Nissinen 2/1.

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy