ÄKS

Pankkisillan puolesta kerätään nimiä – allekirjoita kuntalaisaloite vaikka ÄKSässä

02.12.2017 14:45
Äänekosken Vaasantien silta (Pankkisilta) on teräsristikkosilta, rakennusvuosi 1931, sillan pituus 65,0 m ja hyötyleveys 5,0 m. Silta ylittää Kuhnamon vesistön ja toimii ainoana kevyen liikenteen siltana saavuttaessa etelän suunnasta Äänekoskelle. Moottoriajoneuvoliikenne on sillalla kielletty.
Pankkisillan mahdollinen purkaminen on saanut kansan liikkeelle.

 

Pankkisillan purkamista vastustava ryhmä on jalkautunut kaupungintalolle puhumaan pankkisillan puolesta kaupungin virkamiesten kanssa.
Istuimme alas tekninen johtaja Tommi Rautjärven, kaavoittajapäällikkö Olli Kinnusen sekä rakennuttaja Jukka Karppisen kanssa ja kävimme keskustelua hyvässä hengessä, pankkisiltaa puolustavan työryhmän puheenjohtaja Pekka Häyhä sanoo.

Häyhän mukaan pankkisillan purkamisen ja remontoimisen kustannukset ovat kutakuinkin yhtä suuret.
Mikäli silta säilytettäisiin, jäisi kaupunginlle tietenkin ylläpitokustannukset. Mutta onhan uudellakin kevyenliikenteenväylällä omat ylläpitokustannuksensa, Häyhä sanoo.

Keskusteluyhteys on siis avattu, mutta vielä tarvitaan lisää ääntä. Siksi työryhmä on ryhtynyt keräämään nimiä pankkisillan säilyttämisen puolesta. Mikäli työryhmä saa kasaan yli 400 ääntä, menee kuntalaisaloite automaattisesti kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi. Kuntalaisaloitteen voi allekirjoittaa tällä hetkellä ÄKSän toimituksessa, Citymarketissa, Kotakennääntien Nesteellä, Shell huoltoasemalla, Suoramyynti Torppareilla, Äänekosken R-kioskilla, Liikuntalon kahviossa sekä Kahvila-Ravintola Willessä.

Vastaa

  1. Tapio sanoo:

    Olisko se sitten mahdollista purkaa aikanaan se 1960- luvun kaarisilta?

    1. HP sanoo:

      Antaa vanhan sillan olla, aikansa kestää
      Missä Museoväki? – tekemään erilaisia eri aikakausien rakennelmia sillan niin etelä kuin pohjoispäähän ja ennemmin kyseinen silta vain kävelykäyttöön.
      Sillan pieleen kesän aikaan matkalaisia pysäyttävä, nimeltä Matkalaisen-Mukikuppila, ja Äänekoski esitteitä viereen, että edes vähän saadaan 4-tien kulkijoita poikkeamaan Äänekoskelle ja jopa Suolahden ja vanhan Laukaan suuntaan: Sillä vaan – kun viereen kovin kauas tehdään uusi ohikulkusilta, niin- kas kummaa Äänekoski matkailullisesti hiljenee liian kanssa.

  2. otaennäänsalmi sanoo:

    Kevyenliikenteensiltana toimii ihan hyvin.

  3. Leena Mäkinen sanoo:

    Suolahdessakin voisi olla jossain lista Pankkisillan puolesta, varmasti allekirjittajia löytyy….

    1. arto pasanen sanoo:

      kyllä tämänpäivän suunnitelu ja toteutus eivät kohtaa sutta pukkaa—-ja paljon

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy