ÄKS

Pekka Leppänen eduskuntavaalikampanjaan Juho Kauton taakse

09.09.2014 11:39 (muokattu 09.09.2014 12:18)
Pekka Leppänen toimi kansanedustajana vuosina 1983-1999.

 

Ex-kansanedustaja Pekka Leppänen on puntaroinut julkisuudessa ajatuksella Äänekosken ja äänekoskelaisten yhteisestä kansanedustajasta. Leppänen asettui Kauton taakse tulevissa eduskuntavaaleissa.

– Nyt, kun Juho Kautto on asetettu ehdolle Keski-Suomen vaalipiirissä, on meillä oikea henkilö hommaa hoitamaan. Juholla on oikea arvopohja työväestön ihmisenä ja asiainhoitajana. Hänellä on kokemusta ja näkemystä, neuvottelutaitoa ja -kykyä sekä kannatusta maakunnassa yli puoluerajojen, toteaa Leppänen.

Vastaa

  1. vai niin... sanoo:

    Pekka Leppänen saa puntaroida ihan rauhassa jatkossakin…
    Toivotan toki hyvää menestystä Kautolle!

    1. Pekune sanoo:

      Onnea vaan taistoon – onhan se kohtalaisen toimiva demokratia meillä. Toisin on itänaapurissamme, mistä puuttuvat toimiva demokratia, vapaa media ja itsenäinen oikeuslaitos. Voisiko Leppänen levittää demokratian ilosanomaa naapurimaahankin tai jopa Pohjois-Koreaan.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy