Pala Olympiastadionia pääsi käymään Suolahden urheilukentällä. Pienen pojan unelma täyttyi ja Stadion-säätiön toimitusjohtaja liikuttui. Mitä ihmettä?
Suolahtelainen Tero Hagman tulee Suolahden urheilukentän pääkatsomoon kädessään sininen kassi, joka on ahdettu täyteen kakkoskakkosmaisia puupalikoita. Kassiin on painettu teksti: Tässä menee penkkiurheilija. Hagman istahtaa alas. Jalkoihinsa hän laskee tuon edelläkuvatun sinisen kassin sisältöineen.
Hän ottaa käteensä yhden puupalikoista ja katsoo sitä liikuttuneena. Palikkaan on juntattu metallinen lätkä, jossa numero 52. Olympiastadion valmistui vuonna 1952, samana vuonna pidettiin olympialaiset Helsingissä, Coca-Cola rantautui Suomeen ja Hagmanin äiti syntyi. Numero 52 on merkittävä luku pian nelikymppiselle miehelle.
52 – tärkeä ja merkityksellinen luku.
HAGMAN ON yksi yli kuudestatuhannesta henkilöstä, joka osallistui Olympiastadionin penkkiurheiluviikkoon. Penkkipuut tulivat myyntiin Lippupalveluun ja Hagman tarttui heti toimeen. Ostetulla lipulla sai käydä sahaamassa itselleen stadioninpenkkipuut.
– Ostin yhden penkin, arvoltaan 18 euroa. Lähdin hakemaan ostostani penkkiurheiluviikon ensimmäisenä päivänä 31. lokakuuta Hagman kertoo.
Junalla Helsinkiin ja takaisin matkanneen Hagmanin mielessä siinsi penkki numero 52.
– Löysin kuin löysinkin tuon paikan. Tunne oli voimakas, kun pääsin kiinni sahan kahvaan. Penkkiurheiluviikko oli hyvin organisoitu tapahtuma. Sahat oli valmiina odottamassa, ja palikkojen kantamiseen kassit. Kotimatkalla mietin, että olen nyt yksi uuden stadionin rahoittajista, Hagman hymyilee.
Stadikalta sahattiin 6000 penkkiä parempaan talteen. Kuva Teijo Piilonen
VUONNA 1989 TUL:n Liittojuhliin osallistuneelle 12-vuotiaalle Olympiastadion teki valtavan suuren vaikutuksen. Hagman lähti unohtumattomalle matkalle mukaan Suolahden Urhon jääkiekkojunnuna.
– Pääsin tuolloin elämäni ensimmäistä kertaa stadikalle. Katsomo oli täynnä ja juhlat aivan mahtavat! Seurasin kyseisessä päädyssä, josta penkkejä sahattiin-, kuinka Ruotsin kultakutri Patrik Sjöberg oli saapunut kisaamaan korkeushyppykarkeloihin, se oli unohtumaton kokemus, Hagman muistelee, ja kiittää Olympiastadionia muistoista, joka jää nyt Hagmanin historiaan konkreettisesti.
STADION-SÄÄTIÖN toimitusjohtaja Maija Innanen (os. Nieminen) liikuttuu ja ilahtuu Hagmanin teosta. Suolahden Urhon kasvatti kuuntelee Hagmanin tarinaa nostalgisin mielin.
– Hienoa, että pala Olympiastadionia pääsi käymään Suolahden urheilukentällä. Kenttä on minulle hyvin tuttu paikka. Pelasin mimmiliigassa jalkapalloa ja harrastin yleisurheilua. Äitini asuu Suolahdessa yhä. Hänen ikkunastaan avautuu näkymä urheilukentälle, Innanen kertoo ja lähettää terveisiä vuonna 1973 piirinmestaruuden voittaneille Urhon mimmiliigalaisille.
Hagmanin tarina kuulostaa hänen korvaansa mahtavalta.
– On upeaa että oman kylän Tero tulee ja tekee tällaisen teon, se lämmittää, Innanen sanoo, ja lähettää vuorostaan terveisiä Hagmanille.
Mitä palikoista syntyy? Siihen on Hagmanilla selvä visio.
– Toimitan palikat luotettaviin käsiin arvostamalleni kitaristi Raimo Kuparille. Hänellä on puusepäntaidot hyppysissään ja iso kädenjälki elämässäni musiikin puolesta. Hän saa valmistaa näistä tuolin. Istun sitten siinä ja kuuntelen Yle Puheen urheilulähetyksiä 60-luvun putkiradiostani. Tätä voisi kutsua pienen pojan unelmaksi, Hagman hymyilee.
