Perussuomalaiset ja Keskusta nimesivät eduskuntavaaliehdokkaitaan


Äänekosken perussuomalaiset ja Keskusta nimesivät ensimmäiset ehdokkaansa ensikevään eduskuntavaaleihin. 

 

Äänekosken Perussuomalaisten paikallisyhdistys esittää perussuomalaisten Keski-Suomen piirinhallitukselle Marke Tuomisen asettamista eduskuntavaaliehdokkaaksi.

Marke Tuominen on Perussuomalaisten puoluehallituksen jäsen, Äänekosken perussuomalaisten puheenjohtaja ja kaupunginvaltuutettu. Tuominen oli ehdolla myös edellisissä eduskuntavaaleissa, mutta vetäytyi kisasta.

Keskustan Äänekosken paikallisosaston ylimääräinen yleinen kokous 14.8.2018 esittää Keskustan Keski-Suomen piirihallitukselle Mauno Vanhalan nimeämistä kansanedustajaehdokkaaksi kevään 2019 eduskuntavaaleihin. Piirihallitus täydentää ehdokasvalintoja 25. elokuuta käytävässä kokouksessaan

Lääketieteen tohtori, Professori (UEF), Mauno Vanhala toimi 1970 ja 1980-luvuilla pitkään Äänekoskella terveyskeskuslääkärinä ja tuntee siten hyvin myös Äänekosken tilanteen. Hän on myös aloitteleva kirjailija (kirja julkaistaan 2018 lopulla), Jyväskylän kaupunginvaltuutettu sekä varakansanedustaja.

– Mauno Vanhalalla on asiantuntijuutta Sote:n poliittiseen päätöksentekoon. Vanhalan mielestä on erityisesti huolehdittava merkittävän veronmaksajaryhmän, eli kaikkien eläkeikäisten hyvinvoinnista, huomioiden erityisesti köyhyysrajan alapuolella elävät yksinasujat. Omaishoitajajärjestelmää on vahvistettava ja linkitettävä se kotihoitoon siten, että mahdollisimman moni voi elää turvallisesti kotonaan elämänsä loppuvaiheen. Lasten urheilu-, ja harrastusvälineet on voitava vähentää kotitalousvähennyksenä verotuksessa tiettyyn rajaan saakka, Keskustan paikallisyhdistys perustelee valintaansa.

Vastaa