ÄKS

Perussuomalaisten vaaliteltalla kuultiin väkeviä kannanottoja

01.12.2018 16:50 (muokattu 01.12.2018 16:54)
Laura Huhtasaari ja Marke Tuominen toivovat jotain rajaa moneen eri asiaan.
Perussuomalaisten teltalla kuultiin väkeviä kannanottoja, joilla oli useampi kohde. 

 

Äänekosken S-Marketille kokoontui suuri joukko paikallisia perussuomalaisia ja nimettyä keskisuomalaisia eduskuntavaaliehdokkaita sekä puolueen kannattajia kuulemaan, mitä ylimmän puoluejohdon taholla on kerrottavana. Mukaan oli saatu puolueen ensimmäinen varapuheenjohtaja Laura Huhtasaari.

Paikalle tulivat myös istuvat kansanedustajat Toimi Kankaanniemi ja Mika Niikko.  

Laura Huhtasaari kertoi kuinka hänellä on menossa kevään vaaleja ajatellen lämmittelykierros. 

– Nyt haetaan asemia ja tuodaan vaihtoehtoja esille ja sitähän se demokratia on, että me tuomme oman vaihtoehdon ja katsomme kuinka paljon sille kannatusta saamme. 

Huhtasaari painottaa perussuomalaiseen ideologiaan viitaten, ettei lain tulisi rajoittaa ihmisiä Suomessa. 

– Ei sananvapauden osalta, eikä muutenkaan, vaan puolustaa meidän luonnollisia oikeuksia, kuten uskonnon- ja sananvapautta sekä muita vapauksia. Olemme vapauden puolue joka haluaa pistää oman kansan etusijalle. 

Maahanmuuttopolitiikka tuntuu olevan perussuomalaisten vaalien yksi kärkiteemoista.

– Aikaisemmin oli täysin normaalia että kunnioitettiin valtioiden rajoja, piti pyytää lupa, että pääsee johonkin maahan. Nyt sitä kutsutaan populismiksi jopa äärioikeistolaiseksi jos haluaa kunnioittaa ja valvoa omia valtionsa rajoja. Suomalaisten verorahat pitää kohdentaa ensisijaisesti omiin kansalaisiin.

Marke Tuominen kertoo, ettei hän aio perustaa omaa vaalikahvilaa. 

– Perussuomalaiset on torikansaa, joten minä kierrän toreilla ja siellä missä ihmiset ovat, Tuominen sanoo. 

Hän harmittelee, kuinka perussuomalaiset ovat olleet viime aikoina mediapimennossa.

– Media innostuu silloin, kun meistä saadaan revittyä lööppejä. Miksi mediaa ei kiinnosta ne hyvät asiat, joita puolueemme ajaa, Tuominen kysyy. 

Kevään vaaleja kutsutaan myös ilmastovaaleiksi. 

– Maahanmuuton lisäksi teemoiksemme nousee talouspolitiikka, johon lopulta kaikki asiat kietoutuvat. Ilmastonmuutoksesta voi olla huolissaan, mutta järkevällä tavalla. Emme me kaikki voida ostaa sähköauotoja, joten ilmastopolitiikkamme pitää olla järkevää ja realistista, Tuominen sanoo. 

Äänekosken perussuomalaisia luotsaa valtuutettu Lauri Lax.

Perussuomalaisten piirikokous pidettiin Äänekoskella lauantaina 1.12. Piirikokous nimesi Kauko Tuupaisen eduskuntavaaliehdokkaaksi. Eduskuntaan perussuomalaisten listoilta pyrkii myös äänekoskelainen Marke Tuominen. 

Piirikokous kirjasi myös julkilausuman otsikolla: Korruptio kitkettävä kunnissa ja sotessa.

Kuntien ja varsinkin suurten kaupunkien julkisten palvelujen tuotannossa on ilmennyt arveluttavia kytkentöjä poliittisia puolueita lähellä oleviin yhteisöihin. Jyväskylässä kytkennät näyttävät poikkeuksellisen räikeiltä. Ne koskevat kaupungissa vahvassa asemassa olevaa sosialidemokraattista liikettä.

Sama koskee monissa kaupungeissa ja kunnissa mm. vuokra-asuntoja tarjoavia puoluekytkentäisiä säätiöitä.

Perussuomalaisten Keski-Suomen piirikokous vaatii kytkentöjen täydellistä avaamista ja viranomaisten tutkintaa. Jos rikoksia paljastuu, on lain määräämien rangaistusten lisäksi tällaisten toimijoiden jatkaminen kiellettävä. Vain näin voidaan palauttaa veronmaksajien luottamus kuntien päätöksentekoon.

Piirikokous toteaa, että Sipilän hallitus haluaa siirtää lähes kuuden miljardin arvosta sote-palveluja markkinoille. Markkinaehtoinen sote-uudistus avaa nykyistäkin laajemmat mahdollisuudet väärinkäytöksille ja korruptiolle. Tämä on yksi peruste hylätä maakunta-sote-uudistus esitetyssä muodossa, vaatii piirikokous.

Vastaa käyttäjälle Mika vPeruuta vastaus

  1. sad but true sanoo:

    Puolue jotai ei siniset/persut sekoilun jälkeen äänestä enää ketään.

    1. Mika v sanoo:

      Siniset on sinisiä ja PS nousee taas vaaleissa menestyksen polulle. Ihmiset ovat kyllästyneet siihen, että omista ei pidetä huolta ja ovet on auki ulkomaille. Äänekoskella ollaan herran kukkarossa, kun siellä ei ole vetoa maahanmuuttajille, jotka haluaa nauttia sosiaalietuksistaan isoissa kaupungeissa. Veroäyrit nousee ja palveluhintoja kiristetään, koska maahanmuuttajille tarjotaan palvelut ilmaiseksi. Luulen, että puoluetta äänestää siis yllättävän moni seuraavissa vaaleissa.

  2. Jake sanoo:

    Mieluummin persut kuin siniset. Eduskunnan kyselytunnilla huomaa Soinissa selvän muutoksen käytöksessä. Alkaa ylimielinen virnuilu ja supattelu kun Hakkarainen tai joku muu persu kysyy. Tuo Soini ei ole ns. kansanmies jota ennen edusti. Paljasti lopulta todellisen luonteensa. Matkustelu ja valta kiinnostaa ja raha.

  3. mau sanoo:

    Niin..kaipa Ruotsikin laittaa sinne muuttaneet suomalaiset takaisin kotimaahan koska eihän muuttoliikettä voi hyväksyä. Se kai tehnee sellaiset 300 000 tuhatta ihmistä. Ei paljon.Muuten; montako maahanmuuttajaa tunnette ? Ihan oikeasti ? vaiko vain oman mielikuvituksen pohjalta ?

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy