ÄKS

Petteri Orpo veti tuvan täyteen

09.02.2019 14:32 (muokattu 13.02.2019 17:23)
Petteri Orpo sai vastata yleisön tiukkoihin kysymyksiin Kokoomuksen tilaisuudessa.
Valtiovarainministeri ja Kokoomuksen puheenjohtaja saapui kevään eduskuntavaalikiertueen ensimetreillä Äänekoskelle.

 

Petteri Orpo vietti täpötäydessä Kokoomossa puolituntisen kertoen puolueen kevään vaaliteemoja sekä vastaillen yleisön tiukkoihin kysymyksiin. Työllisyys ja vanhustenhoito olivat isosti tapetilla.

– Kokoomus haluaa kannustaa työn tekoon, sillä tarvitsemme lisää verorahoja voidaksemme huolehtia lapsistamme ja vanhuksistamme. Viime päivinä esiin tulleet laiminlyönnit eivät kuulu Suomeen, Orpo jyrähti.

Kokoomuksen puheenjohtaja esittää vanhustenhoidon ratkaisuksi valvonnan ja henkilökunnan lisäämistä. Myös laiminlyöntien sanktiot tulee Orpon mielestä asettaa kohdalleen.

– Työn arvostusta tulee nostaa, ja ihmisiä kannustaa lähihoitajan ammattiin. Hoitajamäärää ei voida laskea millään kaavamaisella luvulla, vaan ihmisen yksilöllisen tarpeen mukaan. Hoitajia tarvitaan lisää, mutta se raha ei saa olla pois vammaispalveluista, lastensuojelusta tai kotihoidosta, Orpo pohti.

Yleisöä kiinnostivat Orpon itse esiin nostamien teemojen lisäksi muun muassa veropolitiikka ja Kokoomuksen imago tiedotusvälineissä. Ministerille luovutettiin myös matkalukemiseksi Äänekoskelaisten nuorten hyvinvointia ja kaupungin liikenneturvallisuutta käsittelevä kirjelmä sekä biotalouden innovaatiota esittelevä muistio, joka antajansa mukaan sisältäisi tuhat uutta työpaikkaa Ääneseudulle.

Myös metsätalous puhutti tilaisuuden lopussa, ja Orpon mukaan metsien hakkuita voidaan Suomessa vielä lisätä. Ministeri kertoi vielä lähtiessään ÄKSälle, että bio- ja kiertotalous tulevat olemaan päätöksenteon ytimessä myös seuraavalla hallituskaudella.

– Kierto- ja biotalous ovat olleet hallituksen kärkihankkeita jo tällä kaudella, ja ne pitää saada kirjattua hallitusohjelmaan myös näiden vaalien jälkeen. Se on avainasemassa, kun siirrymme fossiilisten polttoaineiden käyttäjästä hiilinieluksi. Suomalaisessa biotaloudessa on paljon innovaatioita, joille meidän pitää antaa tukemme ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi, Orpo linjasi.

RIINA NYGRÉN
riina(at)aksa.fi

Juttua päivitetty 13.2. klo 17.23: Tarkennettu Orpon lausuntoa vanhustenhoidon rahoittamisesta.

Vastaa

  1. Pentti Salminen sanoo:

    Olipa kylmäävää puhetta. Orpon linjaus:”Hoitajia tarvitaan lisää, mutta se raha on sitten pois vammaispalveluista, lastensuojelusta tai kotihoidosta.” Vanhustenhoidon parantaminen rahoitettaisi huonontamalla vammaisten ja lastensuojelun palveluja!

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy