ÄKS

Pieni sade ei haitannut Rantapuisto Piknikkiä – yleisöä riitti alusta loppuun!

26.07.2017 10:14 (muokattu 26.07.2017 12:01)
Satu Sopanen sai yleisön liikkeelle.
Rantapuiston Piknik starttasi tiistaina käyntiin lapsille suunnatun ohjelman merkeissä.

 

Lapset ja myös aikuiset pääsivät tanssimaan ja nauttimaan musiikista Satu Sopasen ja Tuttiorkesterin tahtiin. Myös vatsastapuhuja Sari Aallon hauskat esitykset villitsivät yleisöä. Lapset jonottivat innoissaan ilmapalloeläimiä klovnerinna Doris Von Balkanilta.

Hetki ennen tapahtuman alkua esiintyjien kanssa palaveroinnissa oltiin keskusteltu siitä, että järjestetäänkö tapahtuma sittenkin sisätiloihin vesisateen vuoksi, mutta Satu Sopanen ja Tuttiorkesteri olivat sanoneen, että ei pieni sade ketään kaada.

– Tosi kiva tapahtuma. Keli ei ole haitannut, vaikka sateenvarjot jäivät kotiin. Tullaan uudestaan vielä tällä viikolla, jos keli ei enää pahemmaksi mene, serkkulapsien kanssa paikalle tullut Virve Viirumäki kertoo.

– Tulin kuuntelemaan musiikkia mummon ja papan kanssa. On ollut kivaa, 3-vuotias Vito sanoo.

– Ylipäätään kun järjestetään lapsille tapahtumaa niin 10+ hyvä! Suomen kesä on tällanen, ei haittaa. On sitä joskus jazzeillakin menty kumisaappailla polvia myöten kurassa, Viton mummo Maija-Riitta Varis kertoo.

Mikä oli parasta?

– Kaikki oli parasta, Emilia kertoo iloisena.

Sade ei menoa ja meininkiä haitannut. Satu Sopanen ja Tuttiorkesteri pitivät yleisön liikkeellä muun muassa Hyttys-Hubert -nimisen kappaleen tahdissa. Viimeisen kappaleen aikana Satu Sopanen lauloi ”Jos sun lysti on sano se on kesä!” Ja yleisö lauloi mukana.

EEVI RIIKONEN

Vetta tuli välillä reippaamminkin, mutta onneksi yleisö oli varustautunut.
(Kuva: Eevi Riikonen)

Klovnerinna Doris Von Balkanin ilmapalloeläimet olivat selvä hittituote.
(Kuva: Eevi Riikonen)

Tuttuorkesterin ”Jättipiirakoita”-kappaleessa leivottiin koko bändin voimin.
(Kuva: Eevi Riikonen)

Vastastapuhuja Sari Aalto nauratti nukkeystäviensä, kuten räppäävän Oskarin kanssa.
(Kuva: Eevi Riikonen)

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy