ÄKS

Piikkipaikoille vasemmistoliitto ja sosialidemokraatit – hallituspaikat sekä valtuuston ja lautakuntien puheenjohtajistot on valittu

21.05.2017 20:50
Äänekosken kaupunginhallituksen ja valtuuston puheenjohtajuudet jaettiin suurimpien poliittisten ryhmien mukaan. Äänekosken poliittisten ryhmien neuvotteluissa saavutettiin neuvottelutulos sunnuntaina. 

 

Puolueet ovat allekirjoittaneet kunnallisten luottamushenkilöpaikkojen jaoista sopimuksen ja sopivat erikseen paikkajaoista ja puheenjohtajuuksista. Vapaa-aika-, ympäristö- ja tarkastuslautakunnan jäsenmäärät nostetettiin yhdeksään ja valtuustolla on kesäkuusta alkaen kolme varapuheenjohtajaa

ÄKSän saamien tietojen mukaan kaupunginvaltuuston puheenjohtajana nähdään äänikuningas, vasemmistoliiton Juho Kautto. Varapuheenjohtajistoon ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi nousee sosialidemokraatit, toiseksi perussuomalaiset ja kolmannen paikan jakavat kristillisdemokraatit ja kokoomus, kaksi plus kaksi vuotta.

Kaupunginhallitus pysyy yhdeksänjäsenisenä. Puheenjohtajana istuu sosialidemokraatti, ensimmäisenä varapuheenjohtajana keskusta ja toisena vasemmistoliitto.Hallituksen muut jäsenet tulevat vasemmistoliiton, sosialidemokraattien ja keskustan  perusuomalaisista, ja vihreistä.

– Kasvun ja oppimisen lautakunta (9 jäsentä), puheenjohtaja sdp, ja varapuheenjohtaja vasemmistoliitto.

– Perusturvalautakunta (9 jäsentä), puheenjohtaja vasemmistoliitto, varapuheenjohtaja  perussuomalaiset.

– Tarkastuslautakunta (9 jäsentä, puheenjohtaja sdp, varapuheenjohtaja kokoomus.

– Tekninen lautakunta (9 jäsentä), puheenjohtaja keskusta, varapuheenjohtaja  vasemmistoliitto.

– Vapaa-aikalautakunta (9 jäsentä), puheenjohtaja perussuomalaiset, varapuheenjohtaja  sdp

– Ympäristölautakunta (9 jäsentä), puheenjohtaja vihreät, varapuheenjohtaja sdp.

– Keskusvaalilautakunta (5 jäsentä)puheenjohtaja keskusta, varapuheenjohtaja sdp.

– Suhteellisten vaalien vaalilautakunta (6 jäsentä), puheenjohtaja  keskusta, varapuheenjohtaja vihreät.

 

 

 

Vastaa

  1. yrittäjä sanoo:

    Voi kauhistus, tästä ei hyvä seuraa yrittäjien näkökulmasta. Edellinen hallituksenpuheenjohtaja oli demari, yrittäjien kannalta huonosti hoidettu.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy