ÄKS

Piilexiät: Terroristi suutarin jäljillä

25.02.2018 11:02
Etsiväsarjat kiinnostavat yhä useampia. ÄKS tarjoaa nyt selvittämättömiä tapauksia ihan kotikonnuilta. Vaan minne kauas mahtavatkaan jäljet johtaa?

 

Ensimmäiseksi pitäisi selvittää ikivanha tapaus, jossa vuoden 1908 terroristi uhkaa äänekoskelaista suutaria. Ennen kuin alatte etsiväntyönne siitä,  oliko uhkauskirje jonkun paikallisen terroristin ovelasti Tampereen kautta laittama vai jonkun isomman poliitikon Tampereelta vai peräti Pietarin terrorin laittama, niin tässä teille muutamia löydettyjä tietoja tuosta äänekoskelaisesta suutarista.

Suutari Mauno Hätinen sattuu poliittisesti mielenkiintoisen vaiheeseen Suomen historiassa ja osuu aivan sen harjalle, kun hänet nähdään 1903 työväenliikkeen perustamisen tärkeimmässä eli Forssan kokouksessa.

Jokin syy tuo Maunon Keski-Suomeen ja teollisuuspaikkakunnille Äänekoskelle ja Suolahteen. Lokakuun 9. päivä 1904 Äänekosken tuore työväenyhdistys perustaa puhujaseuran, jonka tarkoitus on kehittää jäsentensä puhe- ja  esiintymistaitoja. Sen vetäjäksi tulee erikoisen innostuneeksi mainittu Mauno Hätinen, joka saa muutaman vuoden aikana paikkakunnan nuorison ja vanhemman väen harjoituksiin mukaan. Työväen taidot ja tiedot nousevat kohisten Äänekoskella. Helmikuussa 1906 Hätinen menee Konginkankaalle työläisiä innostamaan ja sinne luvataankin laittaa työväenyhdistys, joka perustetaan seuraavana syksynä. Suutari Hätisen maine puhujana ja sosialidemokratian taitajana leviää laajalle ja hänestä tulee vakioagitaattori, joka kiertää puhumassa ympäri Keski-Suomea työväen tilaisuuksissa, arpajaisissa ja muissakin tapahtumissa. Maunon kerrotaan olevan erityisen taitava väittelyissä, joihin nuorsuomalaiset joissakin tilaisuuksissa yllyttävät. Sorretun Voima-lehden toimittaja ihailee aivan  ihmeellisenä Hätisen taitoa kumota kaikkia väitöksiä, joita ”riistäjät” esittävät.

Asia meni lehtienkin tietoon, mutta ei siihen paljon kiinnitetty huomiota.

 

JOULUKUUSSA 1908 oli Äänekosken työväentalolla Keski-Suomen työväenyhdistysten kurssipäivät  ja Mauno Hätinen oli niitä johtamassa. Ohjelmassa oli lukuisia luentoja ja kahdet iltamat. Suolahden työväennäyttämö saa hänestä myös innokkaan näyttelijän, vaikka ensin esiinnyttiinkin hevosloimet esirippuna Niemelän tuvan nurkassa. Toimeliaasta Hätisestä kertoo, että 1908 Tampereella hänet valitaan Suomen Nahkatyöntekijäin liiton luottamusmieheksi. Vuonna 1911 hän on jo saman liiton sihteerinä perustamassa Helsinkiin uutta osastoa. Keski-Suomessa hän johtaa vielä puhetta työväenpiirikokouksessa 1909 ja hänet valitaan sosiaalidemokraattien Waasan itäisen vaalipiirin toiseksi pääpuhujaksi.

 

 

SUUTARI HÄTINEN haastaa vuonna 1907 Keski-Suomi –lehden soimauksesta raastupaan ja voittaa. Hän ei kuitenkaan saa oikaistua lehdessä vääristeltyjä asioita, koska  ”pyyntö tuli oikeudelle liian myöhään”.  Hätinen saa nyt kuitenkin jatkaa agitointipuhekiertueitaan omiensa kunnioittamana vielä vuoden 1911 lopulle. Silloin Nahkatyöntekijöiden yhdistykset ja liitto varoittavat Hätisen epärehellisyydestä ja hän saa erota luottamusmiehen tehtävistään.  Seuraavana tammikuuna Hätinen katoaa maan alle. Lehdessä on iso ilmoitus, jossa pyydetään Mauno Hätistä selvittämättömien asioiden vuoksi ilmoittautumaan Nahkatyöntekijöiden liittoon. Äänekoskelta Hätinen on jo lähtenyt ainakin vuotta aiemmin. Hätinen asuu Helsingissä, mutta vuoden 1913 huhtikuussa vuokranantaja Westerlund  ilmoittaa, että, jos Hätinen ei tule maksamaan vuokraansa, niin huoneeseen jääneet tavarat siirtyvät vuokranantajalle. Sen jälkeen suutari Hätinen on Hangossa 1913-1914, jossa nousee jälleen puhujalavalle työväenjuhlassa, mutta ei ehdi sanoa sanaakaan, kun paikallinen poliisimestari hänet sieltä poistaa. Sitten Hätinen taas hiljakseen jatkaa suutarinhommia siirtyen Tammisaareen, mutta ei malta olla esiintymättä sielläkin.  Vuodesta 1916 osoite on kaukaisessa Savossa Uimaharju,  mahdollisesti sukulaisten lähellä.  Maailmansodan loppuvaiheet ja Suomen sosialidemokratian menestys keisarivallan kaatuessa tuovat Mauno Hätisen vielä keskelle politiikkaa, kun hänet asetetaan syyskuussa 1917 Turussa varamieheksi Turun ja Inkerinmaan agitaattorin tehtävään. Hätistä ehdotetaan myös Turun kunnanhallitukseen yhdessä neljän muun työläisen kanssa, mutta kunnanvaltuusto ei hyväksy häntä, koska Hätinen on syytettynä Valion voikaupan ryöstöstä elokuulta 1917.

 

LOKAKUUSSA 1918 suutari Mauno Hätinen on Turun piirin vallankumousneuvoston puheenjohtajana julistettu lainsuojattomaksi yhtenä vankileireiltä karanneista tai yhä vapaalla jalalla olevista vaarallisimmista kapinallisista. Julistuksen jakaa  valtiorikoslain tiedusteluosasto suojeluskunnille ja poliisiviranomaisille. Vangittiinko Hätistä koskaan ja kävikö hän oikeudessa, ei ole tietoa. Uimaharjulla hänet tavataan vielä 1928, jolloin tervehdyksiä aatetovereille laittavat myös Hätisen kaksi poikaa. Ehkäpä joku etsivä tavoittaa nuo pojat ja äänekoskelaista suutaria uhannut terroristi paljastuu?

TIMO ENÄKOSKI

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy