ÄKS

Pinskuleiri tuo eri kansojen lapset yhteen Kangaslammella

04.07.2018 12:58
Galina ja Masha (edessä) pitävät diskoa pinskuleirin parhaana puolena. Liudmila (takana) puolestaan arvostaa kansainvälistä yhteistyötä.
Äänekosken superviikonlopun vielä sykkiessä valmistautuivat Pinskut jo kansainväliseen kesäleiriinsä, joka järjestetään Kangaslammella 2.-11. heinäkuuta. Leirejä on järjestetty yhtäjaksoisesti 48 kesänä. 

 

Sumiaisten sademetsään, Kangaslammen pinskuleirille saapuivat kahdeksannen kerran myös lapset Lahdenpohjasta, Venäjän Karjalasta.
– ”Ihanaa olla täällä!”, hihkuvat lapset ja heidän ohjaajansa.

Liudmila Petuhova on tehnyt lastenkodissa työtä hartiavoimin ja suurella sydämellä.

– Hyvä, jo vuosia jatkunut yhteistyömme Äänekosken ja suolahtelaisten järjestöjen kanssa on ollut meidän arkeemme erittäin mittava apu. Saamme teidän verkostoiltanne joka kevät tarpeellisen avustuskuorman perille toimitettuna ja kesäisin pääsemme tänne vielä leireilemään yhdessä suomalaisten lasten kanssa, iloitsee Liudmila yhdessä lasten kanssa.

– Olemme saaneet avullanne myös lastenkodin rakennusta remontoitua. Vanhoissa rakennuksissa on aina jotain laitettavaa. Taaskin meneillään on huoneiden pintakorjaus- ja maalausremontit.

Galina ja Masha eivät ole leirillä ensimmäistä kertaa ja he osaavat heti kertoa, mikä leiriohjelmassa on parasta; diskot!
Sirpa (Martins), etkö sinä voisi kirjoittaa siihen leiriohjelmaan lisää diskoja, vetoavat tytöt kuorossa.

Leiripäällikkö Susanna Korhonen kertoo leirivahvuuden olevan 65 henkilöä. Osa osallistujista on päiväleiriläisiä ja mukana on myös kokonaisia perheitä. Lapsia, nuoria ja aikuisia on leirille saapunut Suomesta, Venäjältä ja Liettuasta. Luonnonsuojelun, yhteisvastuun ja kansalaistaitojen ohella ohjelmaan sisältöä tuovat lisäksi Luonto-Liiton vapaaehtoiset, Pinskuliiton uusi perhetyön koordinaattori, retki Ähtärin eläinpuistoon ja paljon muuta mielenkiintoista.

Ja tietenkin vierailupäivä!
– Kaikki ovat lämpimästi tervetulleita leirille perjantaina 6. heinäkuuta! Vierailupäivä huipentuu kello 18 alkavaan konserttiin, Korhonen vinkkaa.

Pinskut on vuonna 1945 perustettu järjestö, joka tuottaa toimintaa lapsille, nuorille ja perheille. Pinskutoiminta on perustuu pinskuarvoihin ja voimassaolevaan strategiaan. Toiminta on puoluepoliittisesti sitoutumatonta: jokainen pinskuarvot omakseen tunteva on lämpimästi tervetullut toimintaan mukaan. Järjestön toimintamuotoihin kuuluvat leirit, kerhot, tapahtumat, kansainvälinen yhteistyö ja koulutukset. 

Vastaa

  1. Entinen pinsku, joka heräsi! sanoo:

    Jaa että poliittisesti sitoutumaton! Kun lukee pinskujen tavoitteet ja päämäärät, ei varmaan jää kenellekään epäselväksi puolueettomuus. On ihan turhaa väittää että tapahtuma on puolueeton.

  2. ???? sanoo:

    Omituista ettei Erkki Tuomioja ole julkisesti paheksumassa tätä toimintaa…

  3. Anitta Miikkulainen sanoo:

    Hienoa, arvostettavaa toimintaa.Kiitokset työstänne ja onnea jatkoon.
    Anitta

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy