ÄKS

Pitkäaikainen yrittäjä lopettaa – Rakentajan Pysäkin jatkosta neuvotellaan

28.09.2016 11:25 (muokattu 28.09.2016 11:31)
Rakentajan Pysäkin toiminta Tehtaankadulla loppuu marraskuun lopussa.

 

Nykyinen yrittäjäperhe on pyörittänyt Rakentajan Pysäkkiä Tehtaankadulla jo 22 vuotta. Sitä ennen paikalla  toimi muun muassa Rakentajan Serla ja Rakentajan Starkki.

– Mieheni Markku Lahtinen oli töissä Rakentajan Starkilla, ja osti yritystoiminnan itselleen kun Starkki lopetti yhteensä 12 liikettä Suomesta. Mieheni kuoli 16 vuotta sitten ja nyt Rakentajan pysäkillä on töissä tytär, miniä ja kaksi ulkopuolista poikaa. Pojatkin ovat kuin omia poikia, ja ovat olleet tällä paikalla töissä pitempään kuin yritys on ollut meillä, yrittäjä Raili Lahtinen sanoo.

Nyt on kuitenkin tullut aika lopettaa, sillä vuokranantaja Metsä Board irtisanoi Rakentajan Pysäkin vuokrasopimuksen kesällä. Tilat tulee olla tyhjillään marraskuun lopussa.

– Äänekosken kaupungilla ei ollut tarjota meille korvaavia tiloja, niin tulimme siihen tulokseen, että me emme enää jatka, Lahtinen sanoo.

Lopettamispäätös oli pitkän uran jälkeen rankka.

– Tytärkin sanoi, että ihan kuin kotinsa jättäisi. Kyllä tämä paikka on ollut osa meitä. Ikään kuin meidän jatke, Lahtinen sanoo.

Nykyisten omistajien lopettaminen ei ehkä silti ole Rakentajan Pysäkin loppu. Neuvotteluja toiminnan jatkamisesta käydään uuden mahdollisen yrittäjän kanssa. On todennäköistä, että Rakentajan pysäkki jatkaa samalla nimellä mutta uudella paikalla, uuden yrittäjän voimin.

–  Kyseinen yritys on äänekoskelainen ja sillä oli toimintaa varten olemassa olevat tilat, Lahtinen kertoo.

Vastaa

  1. Sirpa Kaikkonen sanoo:

    Teille kaikkea hyvää ja jaksamista elämässä !Yrittäjän tie on raskas ja vaikeita päätöksiä pitää tehdä.Yritykset ovat vähenemässä,raskas byrokratia tekee sen. Kokemusta on!

  2. Torilla tavataan sanoo:

    On se mukava kuulla että Kaupungilta ei apua löytynyt.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy