ÄKS

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopistosta valmistunut Antti Rossi lähtee WorldSkills-kilpailuihin Venäjälle

11.02.2019 20:33
Antti Rossi ja opettaja Seppo Pietarila Pokesta. Kuva: Poke.
Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopistosta kone- ja tuotantotekniikan perustutkinnosta valmistunut Antti Rossi, 22, on valittu Suomen joukkueeseen WorldSkills-kilpailuihin Kazaniin Venäjälle.

 

Kilpailut pidetään 22.-27. elokuuta. Rossi valmistui Pokelta keväällä 2016 ja jatkaa nyt opintojaan konetekniikan insinööriksi Savonia-ammattikorkeakoulussa Kuopiossa. Suolahtelainen Rossi kilpailee Kazanissa kilpalajinaan tehdaskunnossapito. Hän on voittanut aiemmin SkillsFinlandin Taitaja SM-kilpailuissa hopeaa ja kultaa, minkä seurauksena hänet pyydettiin MM-joukkueeseen.

– Kun sain kuulla, että olen päässyt Suomen maajoukkueeseen, tuntui ajatus ensin uskomattomalta. Pikkuhiljaa palaset alkoivat kuitenkin loksahdella paikoilleen ja valmennusprosessi saatiin käyntiin. Olen aina halunnut haastaa itseäni, ja tämä tarjoaa siihen jälleen hyvän tilaisuuden. Nyt laitetaan niin sanotusti kaikki peliin, sillä tällaista mahdollisuutta ei tule uudelleen, sanoo Rossi.

Rossin valmentajana eli eksperttinä toimii lehtori Tommi Backman Koulutuskeskus Salpauksesta Lahdesta. Hän on kokenut WordlSkills-ekspertti.

– Antin lähtöasetelma WorldSkills-kilpailuun on hedelmällinen. Hänellä on kilpailukokemusta ja menestystä Taitaja-tasolla, työkokemusta alan käytännön työtehtävistä sekä käynnissä olevat insinööriopinnot, jotka vahvistavat alan työtehtäviin liittyvää teoriapohjaa. Ensimmäinen valmennustapahtuma osoitti, että Antilla on hyvä ote kilpailutehtäviin tarttumisessa ja suoritusnopeudessa. WorldSkills-kilpailu on ainutlaatuinen kokemus nuorille huippuosaajille. Siellä on mahdollisuus solmia elinikäisiä ystävyyssuhteita ja verkostoitua. Suuri kiitos Pokelle ja Savonialle, kun ne ovat mahdollistamassa Antille tällaista erityslaatuista CV-merkintää ja wau-kokemusta, sanoo Backman.

Ensimmäinen Poken opiskelija

Rossi on ensimmäinen Poken opiskelija, joka on valittu WorldSkills-joukkueeseen. Koulutusjohtaja Hannu Pönkä pitää Rossin osallistumista tärkeänä asiana Pokelle sekä kone- ja tuotantotekniikan alalle. Keski-Suomesta ei ole viime vuosina juuri osallistuttu tehdaskunnossapidon alalta WorldSkills-kilpailuihin.

– Kilpailussa ja taidoissa on kyse ammatin arvostamisesta. Se on meille ykkösasia, koska meillä opitaan tekemällä. Korostamme opiskelijoillemme, että ole ylpeä ammattitaidostasi. Tällaiseen kilpailuun pääseminen on hienoa Antille ja hänen alalleen. Kannustamme opiskelijoitamme osallistumaan Taitaja-kilpailuihin, ja SM-kilpailuissa meidän opiskelijat ovatkin saaneet usein palkintoja, sanoo Pönkä.

Poke ja Savonia lähettävät yhdessä Rossin matkaan ja maksavat osallistumiskulut puoliksi. Myös hänen nykyinen työnantajansa Quant Finland Oy on sponsorina hankkeessa. Rossi työskentelee opiskelujensa ohella viikonloppuisin ja loma-aikoina Suolahdessa MetsäWoodin Vaneritehtaalla, jossa Quant Finland Oy vastaa tehdaskunnossapidosta.

Ennen elokuuta Antti Rossilla on lukuisia valmennuspäiviä ja joukkueen yhteisiä maajoukkueleirejä.

WorldSkills-kilpailu on joka toinen vuosi järjestettävä nuorten kansainvälinen ammattitaitokilpailu. Kilpailussa ratkotaan maailmanmestaruudet noin 50 lajissa, jotka edustavat ammatillisen koulutuksen aloja. WorldSkills Kazan 2019 on järjestyksessään 45. WorldSkills-kilpailu, joka järjestetään 22.–27. elokuuta 2019 Kazanissa, Venäjällä. Suomen joukkueen kilpailuun lähettää Skills Finland.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy