ÄKS

Poken digitaaliset oppimisympäristöt voitti Vuoden digitaalisin teko 2018 –kilpailun

25.09.2018 15:53
Metsäkonesimulaattorit ovat yksi osa POKEn palkittuja digitaalisia oppimisympäristöjä.
Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopiston Poken digitaaliset oppimisympäristöt voitti tiistaina 25. syyskuuta Atea-konsernin Vuoden digitaalinen teko 2018 –kilpailun.

 

 

Kilpailuun osallistui kymmeniä digitaalisia ratkaisuja.

Poke osallistui kilpailuun digitaalisilla oppimisympäristöillään, kuten metsäkone- ja hitsaussimulaattoreilla, VR-tekniikalla sekä pelillisellä oppimisella. Suurin osa digitaalisista oppimislaitteista on hankittu Pokelle Biotar-hankkeen rahoituksella.

– Olemme ajan hermolla pelillisessä oppimisessa. Digitaalinen oppiminen ja esimerkiksi virtuaalitekniikka yleistyvät nyt nopeasti. Myös yhteistyötkumppanimme Ponsse ja Valtra tekevät jo virtuaalisia sisältöjä, joilla opitaan koneiden huoltoa, sanoo Pekka Ouli.

Hän uskoo, että parin vuoden sisällä digitekniikka tulee näkymään Pokella joka alalla erilaisina oppimissovelluksina.

Kilpailun tavoitteena Atealla on nostaa esiin yritysten ja organisaatioiden tekemiä digitaalisia ratkaisuja, joilla ne ovat onnistuneet parantamaan työn sujuvuutta tai mielekkyyttä. Kilpailussa oli kaksi sarjaa yritykset ja julkishallinnon organisaatiot. Poke osallistui julkishallinnon organisaatiot –sarjaan.

Atea on Pohjoismaissa ja Baltiassa toimiva it-infrastruktuuritoimittaja.

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy