ÄKS

Poliisi tutkii yli 40 maksuvälinepetoksen sarjaa

27.03.2018 09:42
Skimmauksen uhreja myös Äänekoskella.
Jyväskylän poliisilla on ollut tutkittavana yli neljänkymmenen maksuvälinepetoksen kattava sarja. Sarjaan liittyvissä rikoksissa pankkikorttien tietoja on käytetty luvatta Indonesiassa. Myös Äänekoskella on maksuvälinepetoksen uhreja. 

 

Poliisi epäilee, että kyseessä on pankkikorttien ”skimmaus”, jossa korttien tiedot on saatu haltuun korttiautomaattiin kiinnitetyn kopiointilaitteen ja kameran avulla.

Poliisi epäilee korttien kopioinnin tapahtuneen kesällä 2017 Keski-Suomen alueella. Suurin osa rikoksista tuli poliisin tietoon marraskuun 2017 aikana. Seuraavan kerran tietoja käytettiin väärin maaliskuussa 2018.

Poliisi on saanut kyseisiin maksuvälinepetoksiin liittyen useita yhteydenottoja, joissa kortin omistajat ovat epäilleet korttinsa tulleen kopioiduksi juuri ennen Indonesiassa tapahtunutta väärinkäyttöä. Poliisi haluaa muistuttaa, etteivät tämänkaltaiset rikokset tapahdu näin lyhyellä aikajänteellä, vaan pankkikortin tiedot on yleensä kopioitu vähintään kuukausia, jopa vuosia aiemmin.

Tekijät ovat usein ulkomaalaisia ja poistuvat nopeasti maasta kopioidut tiedot mukanaan. Poliisin on hyvin hankala puuttua tietojen väärinkäyttöön enää tässä vaiheessa.

Pankkikortin kopiointi vaatii aina myös pin-koodin, joten väärinkäyttö on estettävissä peittämällä näkyvyys näppäimille tarpeeksi hyvin. Osassa pankeista on myös mahdollista asettaa pankkikortille ulkomaankäyttökielto, jolloin kopioituja tietoja ei pystytä käyttämään ulkomailla luvatta.

Vastaa

  1. Satunnainen IT-henkilö sanoo:

    Kyllä paistaa tästä artikkelista poliisin tiedottomuus/taidottomuus pahasti läpi. Siitä hetkestä kun korttitiedot & pin koodi on ns. rosvojen hallussa, ei yleensä mene kuin muutama päivä kunnes tili on imetty kuiviin. Aivan täyttä sontaa väittää että kuukausia/vuosia pitäisivät tilitietoja tyhjän panttina. Liekkö Suomen poliisin tietotaito asiasta 90-luvulta. Kävivät mm. S-marketin tankkausasemalla toteamassa kokonaisen viikon myöhässä, tietojen kopionnin jälkeen, että ei täällä mitään skimmauslaitetta ole ollut.. ?

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy