ÄKS

Porrokki-pomo: Edessä neuvottelut kaupungin kanssa

25.06.2015 15:36 (muokattu 26.06.2015 08:41)
Pekka Porrassalmi.

Telakkakadun koulua koskeneen oikeustaistelun myös hovissa hävinneen Rakennusliike Porrokin toimitusjohtaja Pekka Porrassalmi on pettynyt lopputulokseen. Lasku oikeudenkäyntikuluineen kaikkineen on äänekoskelaisyritykselle jopa 2,7 miljoonaa euroa.

– Onhan nämä raskaita asioita, miljoonakorvauksiin tuomitun yrityksen nokkamies huokaa.

Into valittaa tuomiosta vielä eteenpäin, korkeimpaan oikeuteen saakka ei vaikuta kovalta. Mahdotonta sekään ei ole.

– Ei ole vielä luettu hovioikeuden päätöstä niin hyvin. Mutta sitä pitää ihmetellä, miten asian käsittely on kestänyt näin kauan.

Enempää Porrassalmi ei halua asiaa pöyhiä. Syy on selvä: tarkoitus on istua kaupungin kanssa vielä samaan pöytään.

– Sovimme kaupungin kanssa jo aikanaan, että neuvotellaan oikeuden päätöksestä sitten, kun se tiedetään. Ennen neuvotteluja ei juuri asiaa kommentoida.

NEUVOTTELUT venyvät kesälomien vuoksi todennäköisesti syksyyn. Porrassalmi korostaa, että asiassa olisi yrityksen tulevaisuuden vuoksi hyvä päästä eteenpäin nopeasti.

– On tärkeää päästä neuvottelemaan, että pystymme tekemään sitoumuksia.

Vs. kaupunginjohtaja Matti Tuonosta sijaistava hallintojohtaja Jouni Kurkela ei tunne oikeusprosessia erityisen hyvin. Hän on kuitenkin tyytyväinen, että myös hovioikeus ratkaisi asian kaupungin eduksi.

– Mennään sen mukaan, mikä päätös on. Tietysti harmittaa ajatus, mihin tämä voi johtaa paikallisen yrityksen kannalta, Kurkela muotoilee.

Telakkakadun riidan ratkaisseesta hovioikeuden päätöksestä voit lukea tarkemmin tästä.

 

Vastaa

  1. Uusi kaupunginjohtaja sanoo:

    Jaa, vai on siitä Matti tuonosesta tehty jo kaupunginjohtaja. Nopeaa toimintaa, vai paukutettiinko tämäkin asia hallituksessa ilman vastarintaa yksimielisesti ja nopeasti kuten nykyisiä hallituksen kokouksia uutisoidaan. Jos kokouspalkkio tulee helpommallakin ni mitäpä tuota istumaan turhaan.

  2. res publica sanoo:

    Kunnallinen viranhaltija on siis tyytyväinen Vaasan hovioikeuden päätökseen. Jotenkin tuntuu surulliselta.

  3. sommarmelodi sanoo:

    Onko kaupungin innokkailla virkamiehillä ja luottamusmiehillä hauskaa kun vuosikymmenet leivän tuonut yrittäjä ajetaan ahdinkoon ja ulosmittauksesta puhutaan. Helppo istuskella kokouksissa ja pöydän takana kun verorahoista palkka juoksee. Ja mitä väliä jos talousarvio on miinuksella. Sehän on kunnallishallinnon tapa ollut iät ajat.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy