ÄKS

Potkut saanut vanerimies vaatii jättikorvauksia – ”gorillat” pomojen turvana

26.02.2015 18:58 (muokattu 03.03.2015 10:38)
Mies sai potkut. Mutta oliko irtisanomiselle perusteita vai ei?

Metsä Woodin Suolahden vaneritehtaalta potkut saanut työntekijä vaatii työnantajaltaan yhteensä yli 75 000 euron korvauksia. Mies katsoo, ettei potkuille ollut perusteita. Työnantaja eli Metsäliitto Osuuskunta on asiasta eri mieltä. Sen mukaan irtisanomiselle oli hyvä syy. Asiaa käsitellään Keski-Suomen käräjäoikeudessa.

Potkut saanut mies ehti olla vaneritehtaalla töissä vuodesta 1989 alkaen lukuunottamatta parin vuoden jaksoa vuosina 2004–2006. Kanteessaan mies kertoo suoriutuneensa työtehtävistään moitteettomasti. Hän ei koskaan saanut myöskään huomautusta tai varoitusta työhönsä tai käytökseensä liittyen.

Työtodistuksessa irtisanomisen syyksi ilmoitettiin ”terveydelliset syyt”. Kanteessa mies ilmoittaa, ettei tiedä, mitä tällä tarkoitetaan. Samalla hän toteaa, että työntekijän asettaminen eriarvoiseen asemaan terveydellisistä syistä on yhdenvertaisuuslain tarkoittamaa välitöntä syrjintää.

Työsuhteen päättämisilmoituksesta mies huomasi olleensa työnantajan mukaan syypää ”johonkin työrauha-asioihin”. Miehen tulkinnan mukaan hän joutui kiusatuksi työpaikalla asetettuaan vastaehdokkaan luottamusmiesvaaleissa. Työnantaja ratkaisi kiusaamisongelman potkuilla.

Yksi kanteen peruste on se, ettei työnantajan varannut miehelle mahdollisuutta käyttää avustajaa kuulemistilaisuudessa.

Mies vaatii maksimikorvausta eli kahden vuoden palkkaa. Syinä ovat yrityksen koko, sen oikeudellinen asiantuntemus, irtisanomisen ilmoitettu syy ja työsuhteen päättämisen kohdistuminen yli 50-vuotiaaseen.

Palkkasumma on hieman yli 50 000 euroa. Yhdenvertaisuuslain rikkomisesta mies vaatii 15 000 euroa. Neljän kuukauden irtisanomisajan palkkaa mies vaatii noin 8500 euroa. Loppusumma koostuu irtisanomisajan lomakorvauksesta ja odotusajan palkasta.

METSÄLIITTO OSUUSKUNNAN näkökulma asiaan on toinen. Työsuhteen purkamisen syyksi katsottiin vakava luottamuspula, joka aiheutui miehen pitkään jatkuneesta asiattomasta ja uhkaavasta käytöksestä työpaikalla sekä yhteistyökyvyttömyydestä ja sopeutumattomuudesta työyhteisöön.

Työnantajan mukaan miehen paheneva käytös aiheutti vakavaa haittaa ja vaaraa työntekijöille. Siksi työsuhdetta ei voitu jatkaa edes irtisanomisajan verran.

Ongelmat kärjistyivät työnantajan mukaan syksyllä 2010, kun mies ajautui pitkäkestoiseen konfliktiin toisen työntekijän kanssa. Työnantaja katsoo yrittäneensä selvittää työyhteisöä haitannutta tilannetta keskusteluilla ja työvuorojärjestelyillä.

Työtehtävän vaihdoksesta alkoi kuitenkin yli kolme vuotta kestänyt kierre, joka päättyi irtisanomiseen. Työnantajan mukaan mies kohdisti häirintää myös muihin työntekijöihin. Hänen käytöksensä oli kiihkeää ja aggressiivista.

Työnantajan mukaan mies väitti joutuneensa kiusatuksi. Pyynnöstä huolimatta mies ei kuitenkaan kirjannut kiusaamistapauksia, joten niitä ei saatu selvitettyä. Lopulta työnantaja alkoi epäillä miehen mielenterveyttä.

Työnantajan näkökulmasta raja ylittyi, kun mies uhkaili hyökkäävästi myös tehdaspäällikköä ja henkilöstöpäällikköä. Koska mies ei ollut osallistunut työpsykologin hoitoon, henkilöstöpäällikkö kutsui miehen keskustelemaan työsuhteen jatkamisesta.

Keskustelun turvaamiseksi paikalle kutsuttiin myös vartija ja kaksi kookasta työntekijää – kansankielellä gorillaa. Paikalla saapui myös työsuojeluvaltuutettu. Pääluottamusmies ei ollut keskustelussa mukana.

KIISTAN PUINTI oikeudessa jatkuu valmisteluistunnolla maaliskuussa.

Jutun toiseksi viimeistä kappaletta on muutettu tiistaina 3. maaliskuuta kello 10.38 työsuojeluvaltuutetun pyynnöstä. Oikeuden pöytäkirjan ”paikalle kutsuttiin myös pää­luottamusmies sekä työsuojeluvaltuutettu ja tämän pyynnöstä vartija ja kaksi kookasta työntekijää siltä varalta, että kantajan aggressiivinen käytös jatkuisi”. Työsuojeluvaltuutetun mukaan hän ei kutsunut paikalle ketään, eikä pääluottamusmies ollut paikalla. 

Vastaa

  1. Jorma Lilja sanoo:

    On se kovaa työelämä nykyään.

  2. Uskomatonta. sanoo:

    Työsuojeluvaltuutettu toiminut laittomasti ja erittäin törkeästi tilanteessa. Pyytänyt paikalle työntekijöitä turvaamaan tilanteen? Kyseisessä keskustelussa ei saa olla tarvittaessa turvaamassa tilannetta kuin siihen koulutetut henkilöt. Kyseisen kanteen nostajana pyytäisin myös selvitystä liitolta työsuojelunvaltuutetun toiminnasta ja tarvittaessa harkitsisin jatkotoimenpiteitä.

    1. Tanja sanoo:

      Työnantajan toiminnan lisäksi ihmettelen toimittajan harkintakykyä myös. Ala-arvoisesti ja yksipuolisesti kirjoitettu juttu.

      1. marke sanoo:

        Jos työsuhde on irtisanottu alentuneen työkyvyn perusteella, onkohan työterveydessä käyty nämä neuvottelut?
        Onko luottamusmies tai työsuojeluvaltuutettu ollut tukena vai onko työntekijä jätetty yksin.
        Ei varoituksia.Varoitus tarkoittaa sitä, että työntekijän pitää antaa mahdollisuus korjata virheensä.
        Laissa on tarkasti määritelty varoitusten seikat. Varoitusten käyttömenettely on kuitenkin oltava johdonmukaista ja tasapuolista.
        Kiusaaminen on hankala selvitettävä. Sinun on pidettävä siitä päiväkirjaa, kuka jaksaa jos on oikeasti kiusattu,mutta jaksaa pitäisi.
        Tämän kun pystyt näyttämään toteen olet voittanut ensimmäsen erän.
        Tämä kaikki on niin tyypillistä tätä päivää, jos uskallat olla eri mieltä kyseenalaistat työyhteisössä jotakin ,olet hankala henkilö.

        1. Aapo sanoo:

          Metsä konserni on suolahdessa säännöllisesti ”siivonnut” sairaslomalaisia ja omalla päällään ajattelevia pois yt neuvotteluilla, osa herroista elää suolahden tehtaalla vielä vanhaa patruunaaikaa jolloin herrat oli herroja ja työläiset pelkkää kuraa…

          1. Ikonen oli hyvä patruuna ja Erkki Pusa hyvä luottamusmies…Siihen aikaan gorilloja ei tarvittu…Kyllä isi hoiti kaiken…

    2. Jani Väisänen sanoo:

      Työsuojeluvaltuutettu eikä Pääluottamusmies ole pyytänyt paikalle yhtään ketään. Työnantaja on pyytänyt paikalle turvamiehet ja vartiointipalvelun.

  3. Masa sanoo:

    Typerää spekuloida asioilla, jotka ovat salassapidettäviä. Mikään yritys tai virasto ei voi tällaisia syytöksiä vastaan julkisesti puolustautua, vain oikeudessa.
    Joten päät kiinni jokainen. Ette tiedä asiasta yhtään mitään. Odottakaa oikeuden päätöstä.

    1. duunari sanoo:

      Osallinen huutelee, taitaapi masan gorillat kohta tulla…

  4. Aivan uskomatonta. sanoo:

    Siis todella uskomatonta, itsekkin kyseisessä liiton toiminnoissa mukana olleena ihmettelen suuresti työsuojeluvaltuutetun toimintaa. Kyseisessä tilanteessahan työntekijä on ollut irtisanomisneuvottelussa jossa työsuojeluvaltuutettu (työntekijöiden edustaja) on vaatinut nämä työntekijät turvaamaan toimintaa. Tämän toiminnan lisäksi vielä vaatinut oikaisua toimittajan kirjoitukseen josta se tulee nyt vielä selvemmin esille, että hän on tilanteen vaatinut. Suuresti pistää merkille miten kyseisellä toiminnalla henkilö pystyy operoida kyseisellä metodilla työssään toimivassa yksikössä työntekijöiden edustajana. Ja miten ja miksi spekuloinneissa pääluottamusmies on tähän asiaan sotkettu? Todella hämmentävää toimintaa?

  5. Metsäfood sanoo:

    Näinhän se on kun takapenkin Taunot ja Erkit otetaan luottamustoimiin sen takia, kun jonkun sinne olisi vaan nyt mentävä. Sitten sanotaan että asiat on kunnossa ! Pois sieltä purujen seasta oikein käräjäsalille. Tämä on nähtävä.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy