ÄKS

Pressoja, juureksia ja kaunokirjoitusta – Taitajakisassa miteltiin jälleen Telakalla

13.10.2017 10:36
Team Amatöörit tekivät tarkkaa työtä tuulilasipesunesteen laimentamisessa.
Telakkakadun koululla miteltiin jälleen koulun parhaiden Taitajien kesken.

 

Taitajakisoissa koululaisten muodostavat kolmihenkiset joukkeet mittelevät eri oppiaineisiin liittyvissä tehtävissä toisiaan vastaan. Tämän vuoden tehtävissä piti laittaa järjestykseen kaikki Suomen presidentit, naulata nauloja oikeaoppisesti lautaan kiinni, tunnistaa ja käsitellä suomalaisia juureksia, kirjoittaa kaunoa vanhanaikaisella mustekynällä, laimentaa tuulilasinpesunestettä ja järjestää valtakunnan olympiavoittajat mitalimäärien perusteella.

Taitajakisa oli viimevuosien jännittävin, sillä jokainen joukkue joutui useampaan kertaan niin sanotulle sakkorangaistukselle, kun tehtävän aikaraja ylittyi. Jopa voittajajoukkue Team Ready! joutui kärsimään sakon kokonaista kolme kertaa. Elias Norontauksen, Kalle Keton ja Saku Leppäsen joukkue aloitti vahvasti siirtymällä ensimmäisestä tehtävästä ensimmäisenä toiselle, mutta sen jälkeen tuli mutkia matkaan.

– Kasvistehtävässä meni huolimattomuuden puolelle, sillä yksi kurkku tippui lattialle, ja siksi sitä ei hyväksytty, Norontaus kertoo.
– Kirjoitustehtävä oli ihan vaan vaikeudesta kiinni, Keto sanoo.

Kirjoitustehtävä tuotti jokaiselle joukkueelle pään vaivaa, sillä ainakaan voittajajoukkueesta kukaan ei ollut kokeillut oikella mustekynällä kirjoittamista koskaan. Oikeaoppinen kaunokirjoitus on haastavaa jo itsessään, mutta mustepullo ja vanhanaikainen mustekynä tekivät tehtävästä lähes ylitsepääsemättömän. Pari tuomariakin tunnusti toimittajalle, etteivät olisi ehkä suoriutuneet tehtävästä kunnialla.

Team Ready! viimeisteli voittonsa viimeisellä rastilla, jossa piti järjestää suomalaisia olympiavoittajia mitalijärjestykseen pelkkien kuvien perusteella. Voittajajoukkue sai vaikean tehtävän oikein ensiyrittämällä.

– Siinä oli aika paljon tuuria pelissä, Norontaus tunnustaa.

Jokainen Telakalla kisannut joukkue pääsee Äänekosken POKElla järjestettävään Keski-Suomen aluekilpailuun. Aluekilpailun voittajat jatkavat valtakunnallisiin kilpailuihin Helsinkiin. Telakan joukkueet ovat olleet aiemminkin kisaamassa valtakunnallisissa mittelöissä.

– Koko Suomi tietää, että Telakalta tulee kovia joukkueita, päätuomari Anne Saarinen tsemppasi ennen kisaa.

Telakan kisasta jokainen joukkue sai reippaasti kokemusta ja uusia vinkkejä menestykseen. Näissä kisoissa nopeuden lisäksi pitää olla äärimmäisen huolellinen ja tarkka.

– Lukekaa ohjeet huolellisesti, Saarinen muistutti vielä kisan jälkeen.

Onnea voittajille!

 

Telakan Taitajat 12.10. Tulokset. 

1. Team Ready!: Elias Norontaus, Kalle Keto, Saku Leppänen
2. Työukot: Artturi Kurikka, Lauri Orupold, Joni Pitkänen
3. Team Kebab:Elias Hyytiäinen, Jaani Siirtonen, Viljam Wacklin
4. Team Urpot: Linnea Kinnunen, Sinna Korpinen, Siiri Liekkinen
5. Team Amatöörit: Topi Summala, Idor Kaivonurmi, Albert Laitila

Voittaja joukkue Team Ready! voitti karkkia ja hienot lippikset.

Team Ready! pohti olympiavoittajien järjestystä vain nopeasti.

Osaisitko itse kirjoittaa aidolla mustekynällä ja irtomusteella?

Kolmannessa tehtävässä piti tunnistaa suomalaisia kasviksia ja käsitellä niitä oikeaoppisesti. Mutta miten kurkusta voi saada kuutioita?

Presidenttien järjestys aiheutti ihmetystä.

Team Urpot naulasivat tarkkaan, mutta vimmalla.

Kaikki Telakan Taitajat jatkavat matkaansa aluekilpailuihin POKElle.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy