ÄKS

Pro Nemus ehdolla Puupalkinnon saajaksi

18.09.2018 13:27 (muokattu 18.09.2018 13:29)
Pro Nemuksessa on muun muassa upea kolmiulotteinen viherseinä. Infotaulutkin on verhottu puuhun.
Metsä Groupin vierailukeskus Pro Nemus on ehdolla vuoden 2018 Puupalkinnon saajaksi. 

 

Esiraati analysoi määräaikaan mennessä tulleet ehdotukset ja valitsi näistä ennätykselliset 20 kohdetta ehdolle vuoden 2018 Puupalkinnon saajaksi. Kohteet ovat mukana myös yleisöäänestyksessä.

Tänä vuonna jatkoon päässeet ehdokkaat edustavat erittäin monipuolisesti puun käyttöä erilaisessa rakentamisessa. Mukana on muun muassa erilaista julkista ja asuinrakentamista sekä kokoontumisiin tarkoitettuja siirreltäviä väliaikaisia rakennelmia.

Äänekoskella sijaitseva Pro Nemus avattiin yleisölle viime kesänä.
– Pro Nemus on rakennuksena vaikuttava ja arvokas kokonaisuus. Se jättää kuitenkin rauhallisuudessaan tilaa näyttelylle niin, että lopputulos yhdessä näyttelyn kanssa on eheä ja mieleenpainuva elämys, Pro Nemuksen esittelytekstissä kerrotaan.

Puupalkinnon saaja ja yleisöäänestyksen tulos julkistetaan Puupäivässä Helsingin Messukeskuksen Siivessä 2. marraskuuta.

Tutustu Puupalkinto 2018 ehdokkaisiin ja äänestä suosikkiasi Puuinfon nettisivuilla.
Yleisöäänestys on avoinna 21.lokakuuta.

Puupalkinto jaetaan vuosittain kannustuksena rakennukselle, sisustukselle tai rakenteelle, joka edustaa korkealaatuista, suomalaista puuarkkitehtuuria tai jossa puuta on käytetty rakennustekniikkaa edistävällä tavalla. Puupalkinto on jaettu vuodesta 1994 alkaen. Palkinnon myöntää Puuinfo.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy