ÄKS

Pro Nemus on huikea kokemus

22.09.2018 11:50
Pro Nemuksella vietettiin tänään uuden koealaitoksen avajaisia.
Pro Nemus vierailukeskuksen yleisökäynnit ovat saavuttaneet valtavan suuren suosion. 

 

Biotuotetehtaan kupeella sijaitseva Pro Nemus vierailukeskus kertoo aivan uudella tavalla suomalaisesta metsästä, ja kuinka nykyaikainen metsäteollisuus metsissämme toimii. Pro Nemus on latinaa ja tarkoittaa ”metsän puolesta”.

Äänekosken kaupunki on järjestänyt kesäkuussa avattuun Pro Nemukseen jo kolme yleisövierailua. Vierailut ovat kävijälle ilmaisia, mutta niihin täytyy ilmoittautua ennakkoon. Vierailu toteutetaan joka kuukauden ensimmäinen torstai ja ilmoittautumislomake löytyy kaupungin verkkosivuilta. 

Matkailun projektipäällikkö Tuula Salminen kaupungin elinvoimayksiköstä iloitsee suuresta kiinnostuksesta jota vierailukeskus on mukanaan tuonut. Maksimissaan ryhmän koko voi olla 60 henkeä. Jos ilmoittautuneita on alle kymmenen, ei vierailu toteudu. 

– Heinäkuussa järjestettiin ensimmäinen yleisövierailu ja se oli aivan täynnä. Elo- ja syyskuussa oli nelisenkymmentä vierailijaa per ryhmä, Salminen laskee. 

Pro Nemus on kiinnostanut ulkomaita myöten. Kaikkiaan vieraita on siellä käynyt jo noin 1700, aina Japania ja Yhdysvaltoja myöten. Opas kertoo, että Metsä Groupin järjestämät käynnit Pro Nemukseen ovat jo joulukuulle asti täyteen buukatut. 

– Palaute on ollut erittäin myönteistä ja näyttelyä on kehuttu monipuoliseksi, opas kertoo.

Lähes pilviin asti kohoavien massatornien vieressä komeilee upea musta laatikko, joka pistää mukavalla tavalla silmään tehtaan portista astuvalle. Uteliaisuus herää samantien, mutta onneksi malttamaton pääsee ovista sisään. Ensimmäisenä huomio kiinnittyy katosta roikkuvaan valtavaan havusellupilveen, teokseen, joka kantaa nimeä Uusi kulottuvuus. Seuraavana katse siirtyy lattiaan: siinä on jotain tuttua! 

– Tämähän on Saima -parkettia, juuri sitä samaa, jota vielä 1990-luvulla valmistettiin Suolahden vaneritehtaalla, toimittaja tajuaa. 

Katse siirtyy lattiasta seiniin. Seinän kokoisista ikkunoista voi katsella tehdasalueen touhuja ja hämmästelyä riittää vanhan tehtaan purkutöiden edistymisessä. Myös valtava kolmiulotteinen sammalseinä saa ihastelua osakseen. 

Vierailukeskus tarjosi myös virtuaalimatkan Metsä Groupin tehtaille Mänttään, Vilppulaan ja Punkaharjulle. Virtuaalilasit silmillään sai katsella miltä tehtaiden sisällä näyttää, kun koneet ovat täydessä työn touhussa. Oikeisiin metsätöihin pääsi tutustumaan hakkuukonesimulaattorin ohjaksissa.

– Tässä nousee kunnioitus motokuskeja kohtaan. He tekevät enemmän havaintoja sekunnissa kuin hävittäjälentäjä, tiesi eräs keski-ikäinen pukille hypännyt mieshenkilö. 

Kaisla ja Virpi Peuhkurinen viihtyivät hyvin Pro Nemuksessa.

Kaisla Peuhkurinen tuli Pro Nemukseen äitinsä Virpin sekä isovanhempiensa kanssa. Kolme polvea ihastelee kokemusta. 

– Tehdas on meidän vastarannalla ja iskä on siellä töissä, 8-vuotias Kaisla sanoo. 

Kaislalla oli tuoretta tietoa biotuotetehtaan liikennevaikutuksista, sillä hän oli osallistunut Metsä Groupin alakouluille järjestämään liikenneturvallisuuskampanjaan. 

– Meidän koulussa kerrottiin, että Äänekoskelle tulee rekka joka kuudes minuutti. Minun koulumatkan varrella ei ole rekkaliikennettä, Kaisla kertoo. 

Vanhempi, nimettömänä pysytellyt rouva kertoo, ettei tahdo ymmärtää tehtaan valtavaa kokoa ja tuotannon jättimäistä määrää. 

– Minun koko sukuni on ollut tehtaalla töissä, ja olin utelias tulemaan tänne. Tämä on aivan valtavan iso laitos, ettei sitä oikein ymmärräkään. Käynti oli mielenkiintoinen ja kokemuksena uskomattoman hieno!

Näyttelyyn oli tuotu myös tuote-esimerkkejä, mitä konserni valmistaa. 

– Jatkojalostus kiinnostaa valtavasti. Itse menisin mielelläni sisälle tuohon mäntyöljypurkkiin ja miettisin, mitä kaikkea siitä voisi saada aikaan, sahuri Yrjö Hokkanen pohtii pilke silmäkulmassaan. 

Käynnistä jäi myös mukava, henkilökohtainen muisto: pienessä kopissa sai ottaa itsestään polaroid -kuvan, jonka teemaksi sai valita teollisuuden tai metsän. 

Äänekosken kaupungin järjestämät yleisövierailut Pro Nemuksessa joka kuukauden ensimmäinen torstai kello 17−19. Yksittäiset henkilöt ja alle 10 henkilön ryhmät voivat ilmoittautua yleisövierailuille Äänekosken kaupungin sivuilla: aanekoski.fi/pronemus

Metsäkonesimulaattorin ohjaksissa on äkkinäisen vaikea toimia.

Virtuaalilasien avulla pääsi kurkistamaan tehtaan sisälle.

Sisääntuloaulaa koristaa jättimäinen Uusi kulottovuus.

Vanhasta tehtaasta on jäljellä kohta enää valokuva.

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy