ÄKS

Pukkimäki ja pukkimäkeläiset saavat oman päivän

07.09.2018 15:28 (muokattu 07.09.2018 15:32)
Vaikka Matti Hämäläinen ja Jaana Tani ovat jo lähteneet Pukkimäeltä, niin Pukkimäki ei lähde heistä.
Pukkimäen asuinalue rakentui 1900-luvun alkupuolella Äänekoski Oy:n toimesta. Kauniit B. Brunilan rakennukset ja alueen puistomaisuus ovat arkipäivää edelleenkin, vaikka osa rakennuksista on purettu ja tilalle on tullut rivi- ja kerrostaloja.

Pukkimäellä asui ja asuu paljon lapsiperheitä. Ryhmä vuosikymmeniä sitten lapsuuttaan alueella viettäneitä kokoontui kuukausi sitten verestämään muistoja – ja niitä on paljon. Pukkimäkeläisten keskustelut siirtyvät yleensä aina Pukkimäkeen. Useamman vuoden ajan eri-ikäiset entiset asukkaat ovat pohtineet yhteisen tilaisuuden järjestämistä ja viimeisen palikan tapaamiselle antoi Martti Mäkinen, joka asui Pukkimäellä 1920-luvulla. Tänä vuonna 100 vuotta täyttävä Mäkinen onkin innolla tulossa tapaamiseen.

–  Nyt haluammekin muistella isolla porukalla mennyttä ja tutustua tähän päivään. Muistella, nauttia, aistia Pukkimäen tunnelmaa ja juhlia yhdessä. Ensi kesänä, Sisä-Suomen Lehden järjestämän Elorieha-perjantain jälkeisenä lauantaina eli 10. elokuuta. järjestämme Pukkimäki-juhlan, ilmoittavat iloisina entiset pukkimäkeläiset Matti Hämäläinen ja Jaana Tani.

–  Eikä me entiset haluta juhlia yksin, vaan toivomme mukaan entisiä ja nykyisiä pukkimäkeläisiä.

Päivän ohjelma on suunnitteilla.

– Puolilta päivin aloitetaan pienimuotoisella toritapahtumalla Lukion edustalla, sitten on vuorossa Pukkimäki-kierros, kahvittelua ja päivätilaisuus. Illalla jatketaan Hotelli Hirvessä muisteluja. Päivän tapahtumapaikkana on lukion pihamaa ja sateen sattuessa lukion sisätilat.

Parhaillaan kootaan ohjelmaa ja esiintyjiä, entisiä ja nykyisiä pukkimäkeläisiä tottakai.

– Mikäli sinulla on ehdotuksia tai ideoita ohjelman suhteen, otapa yhteyttä Pukkimäkeläiset ovat myös netissä. Nettisivut Pukkimäki Äänekoskella on ollut jo pitempään. Ne ovat Seppo Hännisen käsialaa. Alkusysäyksen sivuille antoivat vanhat valokuvat ja Erik Relanderin kirja Äänekoski ja äänekoskelaisia.

–  Olen jo pitkään kerännyt vanhoja kuvia ja saanut niitä myös kotiseutuyhdistyksen Timo Enäkoskelta. Relanderin kirja on loistava katsaus kaupungin historiaan ja Pukkimäki on kirjassa hyvin esillä. Kirjasta, kuvista ja omasta historiakiinnostuksestani syntyi Pukkimäki-pesä. Sen ympärille olen kasannut muutakin Äänekoski-historiaa ja asioita, jotka ovat kiinnostaneet ja kiinnostavat pukkimäkeläisiä ja muitakin.

Hännisen arkistoissa on tällä hetkellä parisen tuhatta valokuvaa.

Pukkimäki-ryhmä löytyy myös Facebookista.

–Toivottavasti mahdollisimman moni entinen ja nykyinen pukkimäkeläinen tulee ryhmään mukaan, niin saadaan tieto kulkemaan myös niille, jotka eivät ole naamakirjassa.

–  Sähköpostiin pukkimakiryhma@luukku.com toivomme muisteluja, tarinoita ja kuvia. Nehän voidaan vaikka koota myöhemmin omaksi kirjaksi. Posti kulkee myös. Kirjeitä voi laittaa osoitteeseen Pukkimäki-ryhmä, Matti Hämäläinen, Piiparintie 31, 44250 Äänekoski, Jaana ja Matti vinkkaavat.

Pukkimäki

– asuinalue sijaitsee Äänekosken keskustan kupeessa

– Äänekoski Oy:n työntekijöilleen vuosina 1920-27 rakennuttama

– aluksi 20 asuinrakennusta, jotka olivat arkkitehti B. Brunilan suunnitelman ja tyyppipiirrustusten mukaan toteutettuja

– osa nyt entisöity ja ajanmukaistettu alkuperäisasuunsa, johon kuuluivat mm. koristeleikkauksin somistetut kuistit, pieniruutuiset ikkunat, päätyjen kissanpenkit ja kattoikkunat.

– nykyisin suuri osa alueen rakennuksista on purettu ja niiden tilalle on tullut kerros- ja rivitaloja

– lisäksi pohjoisosassa tiiviisti rakennettu pientalojen vuokra-asuntoalue Onnelanmäki, nyt tilalla kerrostalolähiö

– maisemallisesti oli ja on edelleenkin viehättävä kokonaisuus ympäröivine puustoineen ja viheralueineen.

TEKSTI JA KUVA EIJA VARTEVA

Vastaa

  1. Tehtaan tyttö sanoo:

    Järvelänkatu tapaaminen olisi paljon jännempää, jos väki vaan hengissä eikä vankilassa.

  2. näpit joka sopassa sanoo:

    Häärääkö se Piiparinen tälläkin kulmalla.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy