ÄKS

Pulkkisen kausi päättyi makeaan revanssiin – koulujen SM-kultaa

15.09.2014 17:57
Satasen kakkonen, savonlinnalainen Netta Myllynen, ja kolmonen, espoolainen Iiris Petérzens, saivat keskelleen ÄU:n Aino Pulkkisen.

Revanssi ja komea kruunu kesälle. Siinä ÄU:n pikajuoksijattaren Aino Pulkkisen viikonlopun tuomiset Mikkelistä, Koululiikuntaliiton (KLL) yleisurheilun mestaruuskisoista.

Pulkkinen voitti koululaisten Suomen mestaruuden satasella ja sijoittui lisäksi 400 metrillä kakkoseksi. 16-vuotiaan Pulkkisen suoritusten arvoa nostaa se, että hän joutui kilpailemaan 19-vuotiaiden sarjassa.

Samalla Pulkkinen löi kilpasiskojaan, joiden kanssa hän ei flunssan vuoksi voinut kilpailla ikäluokan varsinaisissa SM-kisoissa elokuussa.

Sekuntikello kertoi, että Pulkkisen tuloskunto kesti syyskuulle saakka kovana. Satasen kulta tuli ajalla 12,26 (ennätys 12,21) ja ratakierroksen hopea ajalla 57,82 (57,57). KLL:n kisojen myötä Pulkkinen päätti kilpailukautensa.

ÄU:lle tuli muitakin mitaleita, sillä 13-vuotias Arttu Mattila oli P15-sarjan korkeushypyssä kakkonen tuloksella 179. Aatu Savolainen ylsi puolestaan pronssille kolmiloikassa 13,06. Pituushypyssä Savolainen oli viides (626).

Hyvin suoriutui myös Urhon Rosa-Maria Hämäläinen, joka alitti T15-sarjan 3000 metrin kävelyssä 18 minuutin rajan ja sijoittui neljänneksi.

Kaikki tulokset löytyvät täältä.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy