ÄKS

Pullojen keräystä syöpälasten hyväksi – Stoltin Olavi on hieno mies

01.10.2014 11:13
Olavin kuva ja tarina ovat herättäneet kiitosta ja kiinnostusta Facebookissa alkuviikon aikana (Kuva: Kalle Helander)
Entinen rekkakuski ja metallimies, suolahtelainen Olavi Stolt, kerää pulloja pitkin Suolahtea. Rahat eivät kuitenkaan mene omaan taskuun, vaan joka sentti menee Keski-Suomen syöpäyhdistykselle.

 

– Tarkoitus oli lahjoittaa suoraan lastenosastolle, mutta sellaista tilinumeroa ei kuulemma ole. Rahat kuitenkin menevät pääasiassa syöpälasten virkistykseksi, ja perheiden yhteisiin virkistystapahtumiin, kertoo Stolt.

67-vuotias Stolt on kerännyt pulloja jo kuusi vuotta. Idea lähti omasta surusta, kun oma poika kuoli syöpään hieman aiemmin.
– Se alkuhan oli vähän hämärää, mutta sitten kun alkoi pärjäämään niin tuli ajatus, että jotain on tehtävä.

Viikonloppuisin Suolahden alueella pulloja keräävä Stolt nappaa pullot ja tölkit mukaansa aina kun niitä näkee. Pyöräilyreissulla tai vaikka lomallakin, jos sille päälle sattuu.
– Lapin reissuilla Aavasaksaltakin on pulloja kerätty. Siellä niitä näky olevan, ni ei muutakun kassi esiin ja talteen, Stolt naurahtaa.

Stoltin hyväntekeväisyyspuuhiin kuuluu pullojen keräämisen lisäksi muutakin puuhaa, jota hän tekee täysin epäitsekkäästi.
– Minä en näistä hommista hyödy itse mitään,  tuumaa Stolt.

Hyvää mieltä ja ansaittua kiitosta hän kuitenkin saa. Facebookissa kiertävä kuva Stoltista pulloineen saa jatkuvasti lisää huomiota ja kauniita kommentteja. Yleisö on yksimielinen: Olavi on hieno mies.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy