ÄKS

Putoamisvaara yhä suurempi – lukiotytöt ottivat yliotteen Huimasta

16.12.2017 18:56
Tyler Gilbert oli Huiman ainoa onnistuja lauantaina. Korin alla taakse jää HBA:n 194-senttinen Awak Kuier.

Naisten Korisliiga
Huima–HBA 56–62 (28–36)

Yhdeksäs perättäinen tappio. Pahinta kilpailijaa vastaan. Ja vielä kotikentällä. Voiko ikävämmin joululomalle lähteä?

Lauantai-illan tulos tietää sitä, että Huima on nyt yksin sarjan hännillä. Mäkelänrinteen lukion opiskelijoista koostuva Helsinki Basketball Association oli ennen Liikuntatalon kohtaamista voittanut Huiman tapaan syksyn aikana myös vain kerran, mutta nyt asetelma muuttui.

Jos Huima ei saa peliään paranemaan ja nouse voittoihin, tilanne alkaa olla kymmenen joukkueen sarjassa todella vakava. Kauden päätteeksi juuri viimeiseksi jäänyt joukkue putoaa ykkösdivisioonaan.

Huiman ainoa voitto on juuri HBA:sta, sillä joukkueiden ensimmäinen kohtaaminen päättyi Helsingissä vierasvoittoon. Nyt joukkueet ovat kohdanneet kahdesti. Jäljellä on enää yksi keskinäinen peli, jota HBA emännöi.

Jazmine Perkinsillä oli vaikeampi ilta. Katsojia oli paikalla 122.

Syksyn perusteella kumpikaan joukkue ei sarjassa tule montaa voittoa ottamaan. Koska tasapisteissä paremmuuden ratkaisee keskinäisten otteluiden saldo, alkaa olla jo melko oletettavaa, että putoaja ratkaistaan juuri HBA:n ja Huiman kohtaamisessa Helsingissä 22. helmikuuta.

Lauantaina HBA otti yliotteen jo pelin varhaisessa vaiheessa. Loppu olikin kissa ja hiiri -leikkiä, josta hiiri selvisi ehjänä.

Runsaat kolme minuttia ennen loppua toiveet olivat vielä elossa, kun Heta Äijänen (10/4) kavensi tilanteeksi 56–61. HBA onnistui kuitenkin puolustamaan Huiman nollille viime minuuteilla.

Huiman ylivoimainen ykkönen oli nuoria vastustajiaan korin lähellä opettanut Tyler Gilbert (26/15/3 riistoa/3 torjuntaa). Jazmine Perkinsin (9/11/6 syöttöä) peli-ilon HBA sai sen sijaan tapettua. Muista pelaajista pisteille pääsivät vain Henna-Riikka Paajanen (6/3) ja Riina Kärkkäinen (5/2/3 syöttöä).

HBA:n ykkönen oli takamies Sara Bejedi (22/5/4 syöttöä).

Tilastot 
Sarjataulukko

Heta Äijänen sai kokoon kymmenen pistettä 16 heitolla.

 

 

 

 

Vastaa käyttäjälle HuimafaniPeruuta vastaus

  1. Huimafani sanoo:

    Pitäiskö vaihtaa seuraavaks makkaranpaistajat??

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy