ÄKS

Putous ja Virtaus kiinnostavat – harjannostajaisissa odottavan leppoisa tunnelma

06.02.2019 15:46 (muokattu 06.02.2019 17:05)
Oikealla oleva Virtaus alkaa olla ulkopinnoiltaan jo valmis.
Äänekosken ensimmäisten asumisoikeuskohteiden harjannostajaisia vietettiin mukavan odottavissa tunnelmissa. Reilun puolen vuoden päästä päästään kantamaan muuttolaatikoita ja viettämään tupaantuliaisia taloissa nimeltä Putous ja Virtaus.

 

Kahdessa kerrotalossa on asuntoja yhteensä 77. Näistä on harjannostajaispäivänä varattu 43. Kaksiot ovat menneet hyvin kaupaksi, sillä ainoastaan yksi on enää markkinoilla. Pienin asunto on kooltaan 34 neliötä, suurin on 87,5 neliöinen ja asukkaat ovat voineet vaikuttaa haluavatko he huoneistoonsa saunan vai vaatehuoneen. Kuten arvata saattoi, löytyy saunallisia asuntoja enemmän.

– Alkurysäys asuntojen sopimusten suhteen oli kova, mutta yhä tulee viikottain kiinnostuneita soittoja. Yksiöitä ja kolmioita on tarjolla, ja tavoitteena on saada kaikkiin asukkaat elokuun loppuun mennessä, Avain Asuntojen Minna Moilanen kertoi.

Toimitusjohtaja Maarit Toveri kiitteli kaupungin antamaa panosta.

Asumisoikeuskohteen harjannostajaisia vietettiin perinteisin menoin Wille Olohuone ja Keittiössä. Juhlaan mukaan oli kutsuttu asunnoista sopimuksen tehneet henkilöt sekä rakentajat. Avain asumisoikeus Oy:n toimitusjohtaja Maarit Toveri iloitsi uuden edessä.

– Te tulevat asukkaat olette nyt uuden edessä, Äänekosken kaupunki saa uuden asuntohallintamuodon, Äänekoski on meille uusi paikkakunta, Toveri kertoi.

Avain Asunnot on Suomen kolmanneksi suurin asumisoikeusyhteisö 7000 asunnollaan. Asuntoja yhtiöltä löytyy 33 paikkakunnalta.

– Asukkaat ovat olleet mukana hankkeen suunnittelussa. Me haluamme kehittää suomalaista asumista yhdessä asukkaiden kanssa. Rakennuttamillamme taloilla tulee olemaan pitkä elinkaari, Toveri laski.

Toveri antoi kiitosta tulevalle asukkaalle, Raimo Autoselle, joka on ollut polkaisemassa hanketta käyntiin.

– Prosessin aikana on ollut mutkia, mutta joukko ei ole lannistunut, vaan jaksoi jatkaa eteenpäin. Ilman Raimoa tuskin olisimme tässä. Kiitosta täytyy antaa myös kaavoituspäällikkö Olli Kinnuselle.

Kaksi vuotta sitten pidetty ensimmäinen infotilaisuus löi ällikällä, sillä valtuustosaliin tuli lähes parisatapäinen kiinnostuneiden joukko.

– Tämän jälkeenkin olemme pitäneet useita esittely- ja suunnittelutilaisuuksia, joihin asukkaat ovat olleet tervetulleita. Asukkaat ovat voineet itse vaikuttaa huoneistopohjiin, pintamateriaaleihin sekä kalusteisiin. Asukkaita kuultiin myös toiveesta, että kohteet ovat savuttomia, aina piha-alueita myöten.

Raimo Autonen on toiminut moottorina hankkeen käynnistämiseksi.

Raimo Autonen toi asukkaiden terveiset tilaisuuteen.

– Prosessi oli pitkä ja mutkikas, mutta onneksi saimme mutkat oikaistua. Siihen ei tarvittu kuin yksi puhelinsoitto ja yksi käynti Helsingissä. Olen meidän kaikkien asukkaiden puolesta onnellinen ja kiitollinen rakentajille sekä rakennuttajalle, Autonen sanoi.

Matkan varrella Autosen suunnitelmat muuttuivat.

– Vaimoni menehtyi, emmekä siten päässeet viettämään yhteisiä viimeisiä vuosia Äänekoskelle. Konginkankaalla oleva omakotitalo on myynnissä, ja toivon, että sillekin ostaja vielä löytyy, Autonen sanoo.

Eija Puusti on varannut 57 neliömetriä käsittävän asunnon. Kolme huonetta, keittiö ja sauna.

– Varasin huoneiston toukokuussa. Olen sairastellut, ja muutan nyt hyvillä mielin uuteen asuntoon. Ei tahdo edes uskoa, että tämä on nyt totta, Puusti huokaa.

Äänekoskella  asuva Puusti pitää uuden kotinsa sijaintia loistavana.

– Palvelut ovat kävelymatkan päässä. Me kaikki vanhenemme, joten se on tosiasia, johon täytyy itsekin osata varautua. Asumismuotona tämä on sellainen, joka voi pelastaa minut laitoskierteeltä, ja toivon, että pystyn asumaan kotona mahdollisimman pitkään, Puusti huokaa.

Sirpa Korhonen pääsi katsomaan miltä uusi koti näyttää.

Konginkankaalainen Sirpa Korhonen mittailee kaksiota tarkalla silmällä. Hän on varannut viidennen kerroksen huoneiston Putouksesta.

– Alkaa olla autottomalla vaikeaa asua Konginkankaalla, varsinkin kesäaikaan, kun linja-autot eivät kulje. Haluan säilyttää itsenäisyyteni, enkä olla sidoksissa tiukkiin aikatauluihin. Olen mielessäni tehnyt jo sisustussuunnitelmia, mutta alussa otan mukaani vain välttämättömät tavarat, Korhonen kertoo muuttosuunnitelmistaan.

Korhoselle on tärkeää päästä harrastusten ja kulttuurin pariin.

– Pian on helppo lähteä konsertteihin tai vaikkapa Jyväskylään, Korhonen sanoo.

Putous ja Virtaus kiinnostavat. Minna Moilanen sai vastata tulevien asukkaiden kysymyksiin.

Vastaa

  1. Positiivisesti sanoo:

    Puoli vuotta valmistumiseen ja varattu alle puolet. Vetää rakennuttajan vakavaksi.

    Kiinnostus on katastrofaalisen heikkoa. Tämä olisi rehellinen otsikko tälle asialle, mutta maksava mainostaja…

    Ihmiset ymmärtävät sentään sen verran, että Äänekoskella tavallinen vuokra-asuminen on huomattavasti edullisempaa, kuin asumisoikeus asuminen.

  2. Ilkka Telinen sanoo:

    Testi.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy