ÄKS

Rahojen kierrättäminen kuntien kautta aiheutti kritiikkiä Keski-Suomen SoTe-seurantaryhmässä

27.08.2014 07:00
Tässä aikataulua. Kuva: Sosiaali- ja terveysministeriö.

Keski-Suomen SOTE 2020 -hankkeen virkamiehistä koostuva ohjausryhmä ja Keski-Suomen kuntien keskeisistä päätöksentekijöistä ja virkamiehistä koostuva hankkeen seurantaryhmä kokoontuivat tiistaina Jyväskylään käsittelemään sote-järjestämislain valmistelutilannetta.

Keskustelua käytiin kommenttikierroksella olevasta järjestämislaista ja erityisesti sen vaikutuksista palvelutuotantoon. Tilaisuudessa käytetyissä kuntien puheenvuoroissa ilmaistiin valmiutta tehdä kuntien välistä yhteistyötä koko Keski-Suomen alueella. Positiivisena nähtiin se, että integraatio perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välillä saadaan viimeinkin toteutettua.

Huolta herätti lähipalveluiden säilyminen, kustannusten nousu, palveluiden laadun heikkeneminen, päätösvallan väheneminen ja se, miten esimerkiksi tällä hetkellä Keski-Suomessa palveluja tuottavat Saarikka ja Wiitaunioni voivat olla mukana palveluja tuottamassa. Kysymyksiä aiheutti myös se, miten palvelut aidosti saadaan integroitua siten, että palveluketjut sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä kuntien järjestämisvastuulle jäävien palveluiden välillä ovat toimivat. Ennaltaehkäisevien palveluiden pelättiin uuden asukaslukuperusteisen rahoitusmallin myötä vaarantuvan.

Lisäksi kuntien puheenvuoroissa nostettiin esille muun muassa uuden kuntalain ja sosiaalihuoltolain sekä nyt kommenteilla olevan järjestämislain väliset ristiriidat. Myös lain toimeenpanon aikataulua kyseenalaistettiin ja mietittiin, onko se realistinen. Erityistä kritiikkiä sai osakseen rahoitusjärjestelmä. Esitettyjen näkemysten mukaan rahan pitäisi tulla suoraan sote-alueelle (järjestäjälle) eikä kiertää kuntien kautta.

Tilaisuudessa kuntien puheenvuoroja käyttivät Toivakan, Viitasaaren, Petäjäveden, Laukaan, Muuramen, Pihtiputaan, Uuraisten, Saarikan, Jämsän, Äänekosken, Hankasalmen, Keuruun ja Jyväskylän edustajat. Kunnat antavat omat lausuntonsa lakiluonnoksesta lokakuun 14. päivään mennessä.

Keski-Suomen hanke tukee palvelutuotannon mallintamista

Tilaisuudessa puhuneen parlamentaarisen työryhmän jäsenen Mauno Vanhalan mukaan laki ohjaa käytännössä siihen suuntaan, että Keski-Suomen kunnat perustavat tuotantoa varten yhteisen kuntayhtymän. Konkreettisen tuotantomallin suunnittelua varten Keski-Suomen Sote 2020 -hanke käy läpi kaikkien kuntien lausunnot lakiluonnoksesta. Lausuntojen pohjalta nimetään uusi kuntien yhteinen tuotantomallityöryhmä ja tarvittavat alaryhmät laatimaan yksityiskohtaiset suunnitelmat siitä, miten palvelut Keski-Suomessa tullaan jatkossa järjestämään. Työtä ohjaa lain valmistelun etenemisen myötä tuotantovastuussa oleville kuntayhtymille annettavat kriteerit.

Keski-Suomeen muodostuvan tuottajaorganisaation pitää käytännössä olla valmis tarjoutumaan tuotantovastuulliseksi tuottajaksi helmikuussa 2016. Jos sote-alue hyväksyy tuottajaorganisaation tuottamisvastuulliseksi toimijaksi, se aloittaa toimintansa vuoden 2017 alussa.

Avoin aloitusseminaari Peurungassa lokakuussa

SOTE 2020 -hankkeen aloitusseminaari pidetään 6. lokakuuta Laukaan Peurungassa. Seminaarissa muun muassa peruspalveluministeri Susanna Huovinen käy läpi sote-uudistusta ja sen etenemistä. Ministerin puheenvuoro on osa ministeriön aluekierrosta.

Seminaari on avoin kaikille aiheesta kiinnostuneille, mukaan ovat tervetulleita niin päättäjät, järjestöjen ja median edustajat sekä alueen asukkaat. Tilaisuuden aikana muodostetaan laaja-alaisia työryhmiä, joissa pohditaan mm., miten rakentuvat tulevaisuuden asukaslähtöiset sosiaali- ja terveyspalvelut, mitä voisivat olla tulevaisuuden lähipalvelut ja mitä uutta laki sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisestä tuo tullessaan.

Tilaisuuden tarkka ohjelma, työryhmien aiheet ja ilmoittautuminen osoitteessa: www.jyvaskyla.fi/sote2020

Päivän puheenvuorojen materiaalit ovat luettavissa osoitteesta:

http://jyvaskyla.fi/sote2020/seurantaryhma

http://www.jyvaskyla.fi/sote2020/ohjausryhma

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy