ÄKS

Räisäsen huonekaluliike lopettaa – ovi laitetaan kiinni mahdollisimman pian

26.11.2019 12:19
Seppo Räisänen pistää liikkeen pakettiin mahdollisimman pian.
Räisäsen huonekaluliikkeen Seppo Räisänen kertoo, että on tullut aika luopua ja luovuttaa. Nyt on menossa loppuunmyynti. 

 

77-vuotias Seppo Räisänen kertoo, että ajatus liikkeen lopettamisesta kypsyi vähän aikaa sitten.

– Nyt alkaa olla tämmöisen päätöksen aika, Räisänen huokaa.

56 vuotta yrityksen palveluksessa ollut Räisänen muistelee liikkeen historiaa.

– Isäni Väinö perusti verhoiluliikkeen vuonna 1947. Liikkeitä on ollut työväentalon luona ja Saarijärvelläkin. Huonekalujen myynti alkoi vuonna 1963 Purokadulla, Laajalahdessa, Räisänen muistelee.

Räisäset ovat alkuperäisiä Äänekosken Ostokeskuksessa toimineita yrittäjiä. Ennen tätä liiketila toimi Lompsalinnassa Laajalahden myymälän lisäksi.

– Tulimme tähän tilaan vuonna 1974, eli 45 vuotta sitten.

Räisänen kertoo, kuinka kaupanteko on vuosikymmenten aikana muuttunut. Kaupan murros on tapahtunut 5-10 vuoden aikana.

– Muutos on ollut rajua. Halpamyyntiketjujen tulo Suomeen vaikutti myyntiin suuresti. Nettikaupan osuutta en osaa arvioida, mutta se on varmaa, että se tulee kasvamaan, Räisänen laskee.

Räisänen harmittelee, ettei palvelua ja laatua enää arvosteta.

– Vanhana huonekalukauppiaana voin sanoa, että homma on mennyt alaspäin. Nyt ostetaan halpistavaraa ja kun se särkyy, niin ostetaan toinen samanlainen, Räisänen tietää.

Enää ei huonekalukaupassa myydä isoja kirjahyllykokonaisuuksia tai mahtavia olohuoneen kalustoja.

– Nuori polvi on tottunut siihen, että myydään lautakasa kainaloon, ja tämä kasataan sitten itse kotona. Se on tätä aikaa, mutta onneksi vielä iäkkäämmät ihmiset arvostavat vielä palvelua.

Murros näkyy myös kotimaisessa huonekaluteollisuudessa. Räisäsen mukaan muutos on tullut nopealla aikavälillä.

– Pehmeän puolen toimittajia ei tahdo Suomesta enää löytyä, ei pian edes Pohjanmaaltakaan. Näissä merkeissä ei alalla ole enää tulevaisuutta tai sitten homman täytyy uudistua, sillä vanhoilla konsepteilla ei pärjää.

Räisänen on helpottunut ja silminnähden liikuttunut ratkaisustaan.

– Minulla ei ole hätää, laskut ja tavarat on maksettu. Aikataulua ei loppuunmyynnille ole, mutta se on varma, ettei se puolta vuotta tule kestämään. Mielelläni laitan oven kiinni vaikka joulukuussa, Räisänen linjaa.

Tunnelma on haikea, mutta odottava, sillä yrittäjällä on jäänyt paljon työurnansa aikana jäänyt näkemättä ja kokematta.

– Ei ole suuria suunnitelmia eläkepäivien varalle. Täällä kotimaassa on paljon nähtävää ja paljon paikkoja, joissa ei ole tullut käytyä. Jos elonpäiviä riittää, aion liikkua luonnossa ja käydä järvellä kalassa.

Räisänen omistaa Torin laidalla olevan liiketilan. Mitä sille tapahtuu, se on vielä auki.

Lue tästä Seppo Räisäsen tarina:

 

Vastaa käyttäjälle OlaviPeruuta vastaus

  1. Olavi sanoo:

    Hyviä eläkepäiviä Sinulle!!

  2. Krisse sanoo:

    Muistan aina käydessäni Räisäsellä rouvan iloisen sanonnan: ”Tervehdys kuin tuulahdus”
    Kiitos hyvästä palvelusta ja leppoisia
    eläkepäiviä!

  3. Kiitos sanoo:

    Toisen polven asiakkaalta myös kiitos kuluneista vuosista ja hyvästä palvelusta.

    Kaikkea hyvää jatkossakin.

  4. 4711 sanoo:

    Taitaa mennä kauan aikaa ennen kuin Äänekoskelle saadaan samanlainen yrittäjä. Palvelu oli hyvää ja asiakas otettiin vastaan ihmisenä, ei henkilönä jolta pitää saada rahat pois. Suuri Kiitos pitkästä yritys urasta. Toivon teille hyviä eläkepäiviä.

  5. Ei halpishuonekalujen ostaja sanoo:

    Ihailtava saavutus yrittäjäperheenä. Hatun noston paikka ! Liikkeessä saanut rauhassa katsella, ja tarvittaessa on palvelu pelannut loistavasti! Nauttikaa suomen luonnosta ja puhtaista vesistä oloneuvoksina ja antoisia eläkepäiviä.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy