ÄKS

Rakennusliike Lehto kiinnostunut rakentamaan monitoimihallin Kotakennäälle

15.06.2017 11:52
Rakennusliike Lehto Oy on lähestynyt Äänekosken kaupunkia ja ilmoittanut halukkuutensa vuokrata tai ostaa Kotakennään alueelta monitoimihallille kaavatun tontin.

 

Yhtiö rakentaisi tontille monitoimihallin, jossa voidaan pelata eri lajien SM-liigatason pelejä ja järjestää eri lajien isojakin turnauksia puitteiden ollessa lajien vaatimalla tasolla. Näiden lisäksi tiloissa voi järjestää konsertteja sekä yleisötapahtumia. Monitoimihallin yhteyteen tulee tilat kuntosalille, keilahallille sekä lasten seikkailupuistolle.

Kokonaisuuteen on hahmotettu myös hotellia ja sen osalta on keskustelut hotellioperaattorin löytämiseksi aloitettu.

Hankkeen etenemistä edellyttää se, että kaupunki ostaa arkipäivävuoroja 08-16 väliseltä ajalta hintaan 200 000 euroa/vuosi seuraavan 10 vuoden ajan. Käytännössä tämä tarkoittaisi koulujen liikuntavuorojen sijoittamista ainakin osittain monitoimihallille.

Yritys toimittaa alustavat hankekuvat kaupungille vielä tämän viikon aikana. Kaupunginhallitus käsittelee asiaa kokouksessaan 19. kesäkuuta. Katso esityslista kokonaisuudessaan täältä. 

Vastaa

  1. Risto sanoo:

    Vai SM-sarjatason pelejä? Millä joukkueilla? Miksi, jos tällaisiin laitoksiin on intoa ja varaa, ei Lukion salia tehty parkettipinnalla, vaan vedottiin parketin kalleuteen? Parketti on lentopallo/koripallo/sulkapallo ylivoimaisesti terveellisin lattiapinnoite urheilla. Nyt pinta on kuin vanhan kauppiksen sali. Miksi tehdään huonotasoisia halleja ja sitten hekumoidaan uusista? Tehtäisiin kerralla yksi kunnollinen.

    1. Masa Jokinen sanoo:

      Ennen kuin aloittaa valittamisen niin kannattaa ottaa yhteiskunnan perusasioista selvää ja etenkin selvittää, mikä ero on julkisella ja yksityisellä rahalla.

    2. Säbän pelaaja sanoo:

      Parkettia ei tehty, että saadaan Äänekoskelle salibandyn pelaajille oikeanlainen mattokenttä, millä pelataan oikeat salibandypelit.

  2. mnkly sanoo:

    Loistava uutinen tälle kuolevalle kylälle. Tosin joku päättäjä tämänkin torppaa =(

  3. Penkkipolitikoija sanoo:

    Halli kuulostaa hyvältä, mutta koplaus, jossa koulut pannaan maksumieheksi haiskahtaa pahalta. Kouluilla on jo nyt riittävästi liikuntasalitiloja ja ne sijaitsevat oppilaiden sekä opettajien kannalta järkevästi koulujen yhteydessä.

    Lapsissa on Suomen tulevaisuus, joten kerätkää hankkeen rahoitus jostain muualta, kuin jatkuvassa rahapulassa tarpovalta opetustoimelta. Rahoitusmalli nostaa tuoreet arvet pintaan – kyläkouluihin ei riitä rahaa, mutta liikuntataloon löytyy mitä mällätä.

    En siis vastusta monitoimihallia vaan sen rahoitusmallia.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy