ÄKS

Ramin Kortit 131: Palokunnan juhlaa

04.10.2015 10:00
Suuret satavuotisjuhlat Äänekosken palokunnalla olivat monipuoliset ja julkaistiin myös tämä kortti. Asioiden primus moottori oli Keijo Hartikainen, joka kokosi ja kirjoitti juhlissa julkaistun palokunnan 100-vuotishistorian. Pohjana oli Matti Korhosen viisikymmenluvulla tekemä 50-vuotishistoria. Alakuvassa keskellä oleva karvaisin mies on Keijo.

Keijo ja kipinä

Äänekosken palokunta täytti 100 vuotta 1996 ja juhlintaan kuului kortin julkaiseminen ja myös ensipäivän juhlapostileima. Niitä on postilaisten arvion mukaan lyöty noin 300. Itse kortteja on painettu  600, joten aivan harvinainen se ei ole. Osa on varmaan talteen laitettu, kun on ensin postilla käyty se ensipäiväleimaamassa (se oli sunnuntaipäivä). Oikeasti postissa kulkeneena joka ensi päiväleimalla tai tavallisella postileimalla taitaa suurin osa olla jo roskiin heitettynä ? Siten harvinaisuutta on vaikea arvioida. Korttia ei kuitenkaan juuri liiku muualla kuin Äänekoskella.

Toinen, paljon harvinaisempi palokuntakortti on vuonna 1985 painettu kokopunainen Äänekoski-Kipinä 85. Äänekoskelaisen Keijo Hartikaisen suunnittelema kortti julkaistiin Kovalassa 1.-6.7.1985 pidetyn Palokuntanuori tietää ja taitaa – leirin yhteydessä. Sitä jaettiin kaikille Keski-Suomen palokuntanuorille leirillä. Painosmäärä tekee siitä erittäin harvinaisen, sillä leiriläisiä oli noin 60. Hartikaisen mukaan niitä ei hänen tietääkseen ole enää missään – paitsi pari hänellä talletettuna. Postissa kulkenut kortti olisi sitten jo ainutlaatuinen.

Punainen osoiterivipainatuksella painettu tarrakortti oli erikoisuus, jota ei helpolla löydä. Luultavasti muutamia on tallella jossakin albumeissa tai muistolaatikoissa – mutta ei välttämättä edes Äänekoskella. Monta tarraa lienee aikanaan liimattu johonkin. Painosmäärä oli suunnittelija Keijo Hartikaisen muistin mukaan ehkä 100 tai vain 80 ja painopaikka Keski-Suomen Painotuote.

Punainen osoiterivipainatuksella painettu tarrakortti oli erikoisuus, jota ei helpolla löydä. Luultavasti muutamia on tallella jossakin albumeissa tai muistolaatikoissa – mutta ei välttämättä edes Äänekoskella. Monta tarraa lienee aikanaan liimattu johonkin. Painosmäärä oli suunnittelija Keijo Hartikaisen muistin mukaan ehkä 100 tai vain 80 ja painopaikka Keski-Suomen Painotuote.

 

Hartikaisen Keijon palokuntakipinä on synnyttänyt monen muun mukana vielä toisenkin tarrakortin, joka on tarkoitettu laajemmin Keski-Suomen palokuntanuoria ilostuttamaan. Keijo oli pitkään Keski-Suomen läänin Palontorjuntaliiton nuorisotyötoimikunnassa puheenjohtajanakin ja järjesti monenlaista nuorten hyväksi.

PalokuntanuoretKSläänikorttiSuunnKeijoHartikainen

 

Lähteet:

Keijo Hartikaisen haastattelu 23.9 ja 1.10.2015


***

POSTIKORTTEJA ÄÄNESEUDULTA

Edesmenneen Raimo Lampisen (1953–2010) jättimäinen kokoelma seudun postikortteja on päätetty tarjota lukijoille tutkittavaksi. Tarkoitus on Lampisen kokoelmasta tehdä myöhemmin kuvateos, kunhan korteista saadaan lisää paikallista lisätietoa. Samalla perehdytään erilaisten postikorttien maailmaan.

ÄKS julkaisee Ramin Kortit -sarjassa aina sunnuntaisin ilmakuvakortteja,  mainoskortteja, katunäkymiä, tapahtumia ja ryhmäkuvia. Kortteja on 1900-luvun alusta tähän päivään yli sadan vuoden ajalta.

Palautetta ja tietoja voi antaa netin kautta tai toimitukselle.

HEIMO SAVOLAINEN, TIMO ENÄKOSKI

 

 

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy