ÄKS

Ramin Kortit 33: Lättähattu vedenpuutteessa

29.12.2013 10:00
RAMIN KORTTI NRO 33

Keitele-museon kortit 90-luvun taitteesta

Keitele-museon DM-7 n:o 4200 on tässä hätää kärsimässä. Korttikuva on luultavimmin vuodelta  1989 ja sen on napannut 13-vuotias Mikko Herpman. Enonjärvestä tonkalla vettä hakeneet kantajat ovat konemies Ilkka Herpman ja junaturvallisuusmies Ville Virtanen.  Jälkimmäinen oli Suolahden ratapihakonduktööri. Lättähattua ohjasti Seppo Höylä.

Kun jäähdyttäjän vesipumppu vuoti, piti lisätäydennystä hakea sopivalla kohdalla, joka siis tässä on Enonjärvi, hieman Haukiperän jälkeen Kannonkoskella ennen Kapeimmanmäen leirikeskusta tai Enonjärven asemaa.

KeiteleMuseokortti2Samaan aikaan tehtiin Keitele-museolle kaksi korttia. Toisessa on päivämäärä 2.4.1989 ja sen näppäsi Ilkka Herpman. Siinä museojuna on kevättalvisella Kannonkosken asemalla. Nykyajankin näkökulmasta tilanne oli poikkeuksellinen: Suomessa ei vieläkään, pian Euroopan viimeisenä maana, ole saatu avatuksi rautateitä eri liikennöitsijöille.

Keitele-museo teki aikanaan historiaa: junalla liikuttiin ympäri rataverkkoa ja käytiin jopa Venäjän puolella Petroskoissa 1995.  Niinpä edelleen aktiiveilla Keitele-museolaisilla ei ole seutukunnalla  juuri  ”kilpailijoita”, kun joulujunamatkoja ym. järjestellään.

Lähin vastaava, joskin  paljon suurempi toimija löytyy Haapamäeltä.  Keitele-Museon toinen DM-7 muuten on sama lättähattu, joka oli mukana viimeisessä matkustajajunavuorossa  1987 Jyväskylään. VR lahjoitti sen Keitele-Museolle, joka perustettiin 1984 kotiseutuyhdistyksen museotiloissa Suolahdessa. Keitele-Museo on alusta saakka ollut osakeyhtiö, jonka omistajana on tukevasti Äänekosken kaupunki  sekä  lukuisa joukko  pienosakkai

KeiteleMuseoDm7Taus

 

Kortteja painettiin paljon, Timo Louhikarin muistin mukaan yli à 2000. Vieläkin lienee suuri osa Suolahden kaupungintalon kellarissa. Kannattaa siis laittaa talteen, jos niitä löytyy 1990-luvulla postissa kulkeneina – vaikkapa Suolahden Suuren höyryfestivaalin leimoilla. Korttien taakse painettu suomen- ja englanninkielinen selite, kuvaajan nimi, Keitele-Museon osoite,  ja korttikoodinumero S15-B6031 ja S15-B6032 – tähtäimessä on siis ollut kansainvälisyys heti alusta alkaen.

Lähteet: Timo Louhikari, Kannonkoski;  Ilkka Herpman, Äänekoski ; Matti Virtanen, Suolahti. Kannattaa myös lukea kotiseutulehti Pässinrata 2012, jossa on Keitele-Museosta artikkeli Matti Virtasen laatimana.

***

POSTIKORTTEJA ÄÄNESEUDULTA

Edesmenneen Raimo Lampisen (1953–2010) jättimäinen kokoelma seudun postikortteja on päätetty tarjota lukijoille tutkittavaksi. Tarkoitus on Lampisen kokoelmasta tehdä myöhemmin kuvateos, kunhan korteista saadaan lisää paikallista lisätietoa. Samalla perehdytään erilaisten postikorttien maailmaan.

ÄKS julkaisee Ramin Kortit -sarjassa aina sunnuntaisin ilmakuvakortteja,  mainoskortteja, katunäkymiä, tapahtumia ja ryhmäkuvia. Kortteja on 1900-luvun alusta tähän päivään yli sadan vuoden ajalta.

Palautetta ja tietoja voi antaa netin kautta tai toimitukselle.

HEIMO SAVOLAINEN, TIMO ENÄKOSKI

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy