ÄKS

Ramin Rauta panostaa valikoimiinsa

02.03.2017 13:12 (muokattu 02.03.2017 14:28)
Laitetaanko tästä poikki? Jarmo Junkkari ja Tommi Tikkanen pätkäisevät puutavaran poikki juuri siitä mistä asiakas haluaa.
Ramin LVI ja Rauta teki ison investoinnin palvellakseen asiakkaitaan paremmin.

 

Ramin Raudassa on käynyt vuodenlopulla kova hulina. Kun mediassa uutisoitiin Rakentajan Pysäkin mahdollisesta lopettamisesta syksyllä 2016, alkoivat hihat Suolahden Teollisuuskylässä heilua ja pian Ramin Raudan pihaan nousi uusi katosvarasto puutavaralle. Puutavarakauppa tukee muuta toimintaa myös bisnesmielessä.

– Haluttiin pitää hyvä palvelu paikkakunnalla, Tommi Tikkanen Ramin Raudasta sanoo.

PUUTAVARA, VANERIT, rimat ja listat täydentävät yrityksen muuta myyntiä, johon kuuluu kaikki rakennustarvikkeista LVI-tarvikkeisiin ja sisustusmaaleihin. Eikä neuvoissakaan säästellä. Puun myynnin asiantuntijana marraskuussa aloittanut Jarmo Junkkari toi mukanaan paljon kontakteja ja rautaista ammattitaitoa.

Perussahatavaran ja lankkujen lisäksi myynnissä on piharakentamiseen soveltuvat kestopuut, runkorakenteisiin sopiva peruspuu ja myös sisustamiseen sopivat pienemmät tarpeet.

– Askartelijoille ja harrastajillekin löytyy rimoja, pyörökeppejä ja sisustajille listoja ja paneeleita, Junkkari sanoo.

UUSIIN TILOIHIN investoitiin noin 100 000 euroa, jolla saatiin noin 400 -neliöinen kylmäkatos. Paneeleille ja vanereille on myös oma lämmin varastonsa.

– Nyt olemme rakentamassa toimivampaa hyllysysteemiä, joka tekee asioimisen asiakkaalle entistä helpommaksi, Tikkanen sano.

Ramin Raudan ovesta kannetaan tavaraa pienrakentajille, paikallisille urakoitsijoille, LVI-firmoille, taloyhtiöille ja kaupunginkin tarpeisiin. Kesällä ovi viuhuu jatkuvasti ja talvella on yleensä hieman hiljaisempaa, vaikkakin tällä hetkellä töitä riittää.
– Meneillään on nyt selvä positiivinen vire rakentamisessa, Tikkanen sanoo.

ÄÄNEKOSKEN ALUEELLA on kourallinen kilpailijoita, mutta kauppa käy silti läpi vuoden. Erottuakseen kilpailijoista Ramin Rauta yrittää parhaansa mukaan panostaa palveluun. Asiakaspalveluun panostetaan muun muassa siten, että jokainen työntekijä hallitsee jokaisen myyntialan kiemuroita. Asiakas saa aina osaavaa palvelua, vaikka osastovastaava ei olisikaan tavoitettavissa.

– Asiakasta ajatellaan joka käänteessä, Tikkanen sanoo.
– Pienikin kauppa voi olla asiakkaalle tärkeä, Junkkari tiivistää.

Henkilökunnan määrässä ei säästellä asiakkaan kustannuksella.

– Yksi henkilö on jäämässä eläkkeelle aivan lähiaikoina ja hänen tilalleen on tarkoitus heti palkata uusi myyjä, Tikkanen sanoo.

TOIM. HUOM: Artikkeli kirjoitettu alunperin 2.3. ilmestyneeseen ÄKSään. Tämän jälkeen tekstiä muokattu Rakentajan Pysäkkiin viittaavan tekstin osalta. Rakentajan Pysäkki ei ole lopettanut, vaan toimii nykyään eri osoitteessa Äänekosken Koukkuniemessä.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy