ÄKS

Rapulaulut esille ja mertoja veteen heittelemään!

20.07.2014 14:38
Ravustuskausi alkaa maanantaina 21. heinäkuuta. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen seurannan perusteella parhaat rapusaaliit ovat odotettavissa loppukaudesta. Heinäkuun lämpimät kelit voivat saada ravut liikkeelle ja vauhdittaa viileän kesäkuun viivästyttämää kuorenvaihtoa.

 

Ravustuskauden 2013 päätyttyä vesiin jäi jonkin verran huippuvuosia harvemmat, mutta vuotta 2012 vahvemmat joki- ja täplärapukannat. Kantojen rakenne oli hyvä, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitokselta kerrotaan.

Heinäkuun alun koeravustusten perusteella täplärapujen talvehtiminen onnistui, ja lämpimän toukokuun ansiosta kuorenvaihdot ja poikasten kuoriutuminen ovat aikataulussa. Saaliit voivat olla paikoin hyviä jo kauden alussa.

Ravustuskausi alkaa 21.7. kello 12 ja päättyy lokakuun lopussa. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen mukaan ravustukseen osallistuu yli satatuhatta suomalaista. Vuosien 2006–2010 keskimääräinen saalis on ollut 7 miljoonaa rapua, joka on yli kaksinkertainen määrä verrattuna vuosituhannen vaihteeseen.

Lisää aiheesta:

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen raputietoa

22.7.2013 Joko kävi mertaan? Tästä vinkit onnistuneisiin rapujuhliin!

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy