ÄKS

Runomaratonissa lausuttiin läpi kokonainen runoteos – katso video

03.12.2017 11:52
Runopiiri lähti tempaukseen innolla ja iloisin mieliln.
Koskelan runopiiri ja useat vapaaehtoiset lukivat runoja Suomen juhlavuoden kunniaksi lauantaina 02. joulukuuta Suolahden kirjastolla.

 

Koskelan runopiirin ja Suolahden kirjaston yhteisessä runomaratonissa Jenni Haukion kokoaman suomalaisen runon antologian Katso pohjoista taivastaRunoja Suomesta yhteensä lähes kahdeksan tuntia ilman taukoja. Lukijoita oli huikeat 21 kappaletta.

– Sanompahan vaan, että on upeaa porukkaa. Muutamaa runoryhmän jäsentä kaipasimme, mutta sairaudelle ei voi mitään. Parantukaa pian, tempauksen ideoija Maija Piitulainen sanoo.

Katsojat ja kuulijat toivotti tervetulleeksi Äänekosken kirjaston Pia Ronkanen (oik.)

Sujuvuuden ja tahattomien taukojen minimoimiseksi oli Suoalhden kirjastolle sijoitettu pöytä, jossa oli kaksi kirjaa ja kaksi mikkiä. Lukijan vieressä oli siis paikka, jossa seuraava lukija ehti valmistautua.

– Tästä tapahtumasta, jota voi kestävyyslajiksi sanoa, kyllä puhutaan ilolla, Piitulainen sanoo.

Tempausta kävivät ihastelemassa useat runofanit ja illan lopuksi kotiin lähti väsynyttä mutta tyytyväistä väkeä.

 

Video ja kuvat: Juha Hintikka.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy