Koskelan runopiiri vei kuulijat tunnelmalliselle runomatkalle ja laululyriikoiden vietäväksi, kun Suolahden kirjastolla saatiin kuulla tuttujen laulujen sanoja lausuttuna. Niinpä siinä vain kävi, että laulut avatuivat aivan uudessa valossa!
Lämminhenkinen tunnelma rönsyili ilon ja surun molemmilla laidoilla ja siinä välissä. 14 runopiiriläistä oli valinnut itselleen merkittävien laulujen lyriikat lausuttavaksi, jotka tulkittiin yleisön kuunnellessa aivan hiiren hiljaa. Aiheet valikoituivat tutuista tangoista, lastenlauluista, iskelmästä. Tulkitsijana ei ollut tällä kertaa Anna Puu, Vesa-Matti-Loiri, Eino Gröhn, Veikko Lavi tai Hector, vaan Koskelan runopiirissä lausuntataiteilija Maija Piitulaisen ohjausta saaneet runoihin rakastuneet lausujat. Koskelan runoryhmän Runo voimaksi ja elämään -tunnelmamatka oli erittäin mielenkiintoinen kyytiin hypänneelle.
Oli upeaa kuulla tarina, miksi juuri kyseisen laulun lyriikka oli valittu esitettäväksi. Hyvin henkilökohtaisten tarinoiden takaa löytyi mukavia muistoja. Annikki Piepponen lausui ensimmäisellä kierroksella Marjatta Pokelan kirjoittaman Vaarin saari -runon ja hurjista puukkojunkkareista kertovan Isontalon Antin ja Rannanjärven –tarinan.
– Vaarin saari on sellainen juttu, jossa kuuluu lapsen uho, jossa isät ovat hyviä, mutta vaarit vielä parempia. Pohjalaista uhoa on kuuluu taasen Isontalon Antin ja Rannanjärven mittelöissä, Piepponen veisteli.
Toisella runokierroksella Piepponen muisteli vuosia 1960-1962, jolloin hänen opiskelukaverinaan Helsingin opettajakoulussa oli itse Junnu Vainio.
– Ymmärsin vasta tässä runopiirissä, että Junnu oli itse tuo lauluun kirjoitettu naurulokki, Piepponen kertoi lausumansa Albatrossi -runon jälkeen.
Yleisössä ei vältytty kyyneliltä, kun Saara Mäkinen lausui aina niin koskettavan Veikko Lavin kirjoittaman Evakon Laulun. Lisää kyyneliä sai silmäkulmastaan pyyhkiä, kun Anja Mård lausui Anna Puun Ota minut tällaisena kuin oon. Esipuheessaan Mård muistutti tärkeästä asiasta.
– Nyt jos koskaan on aika jolloin meidän pitää osata kohdata toisemme – juuri sellaisena kuin me ollaan, Mård sanoi viisaasti.
– Isäni oli rintamaveteraani. Kävin taannoin kansallisarkistossa ja etsin sieltä isän ja sedän kantakortit. Tämä on minulle tärkeä aihe, Mäkinen perusteli valintaansa Evankon laulusta.
Mäkisen lausuma Loirin tulkitsema Hyvää puuta sai uuden sisällön. Tarina kertoo läpi elämän kestäneestä kateudesta ja toisaalta myös ystävyydestä. Tätä en ollut aiemmin hoksannut, ja laittoi itseni samalla pohtimaan ikuista kysymystä: Kumpi se merkitsee enemmän, sävel vai sanat?
Runoryhmä on tiivis yhteisö, joka kannustaa toisiaan täysillä. Palautetta sataa, ujous kaikkoaa ja tulkintaan ropisee sielua.
– Maija sanoi, että elä kato lattiaan, kato meitä. Minua on aina tahtonut vaivata ujous. Tulin piiriin, kun ajattelin että täällä oppii, ja niin olen oppinut minäkin, sanoi tuorein runopiiriläinen, Raili Roth kiitollisena uudesta harrastuksestaan.
Runopiiriläiset olivat saaneet kirjeen itsensä presidentin kansilasta. Aiemmin Runopiiriläiset onnittelivat Sauli Niinistöä ja Jenni Haukiota perillisen syntymästä sekä presidenttiä uudelleen valinnasta.
– Samalla kerroimme runomaratonistamme, kun lausuimme Jenni Haukion kokoaman Katso pohjoista taivasta -antologian kannesta kanteen. Maraton kesti kahdeksen tuntia ja vielä kymmenen minuuttia päälle, Piitulainen sanoi, ja esitteli Haukion ja Niinistön allekirjoittamaan kiitoskorttia, jota koristi nyyttiä nokassaan kuljettava haikara.
Katso pohjoista taivasta on runoteos, johon Haukio on valinnut runoutemme rakastetuimpia klassikoita ja kiinnostavimpien nykyrunoilijoiden kynästä lähteneitä runoja.
MARJO STEFFANSSON
