ÄKS

Ryhdy sinäkin pönttötalkoisiin, haaste on jo heitetty

02.05.2016 14:30
Suolahden Eläkkeensaajat ripustivat linnunpönttöjä urakalla.
Suolahden Eläkkeensaajien joukko lähti maanantaina kokouksen jälkeen liikkeelle ja laittoi kaupungin puutarhurin luvalla puistoon linnunpönttöjä lintujen iloksi.

 

Vanhan aseman ympäristöön viritettiin maantaina neljä pönttöä.

– Suolahden Kyläyhdistyksen pöntöt siellä jo oli ja nyt laitettiin kaksi Suolahden Eläkkeensaajien pönttöä, yksi Suolahden Työväenyhdistyksen ja yksi Suolahden Marttojen pönttö. Kaksi oli tehnyt lahjaksi Vilenin Veikko ja kaksi oli Metsästysseuralta saatua. Kiva talkoo tämäkin, joten
käykääpä muutkin pönttötalkoisiin, Maija Piitulainen yllyttää.

Suolahden Kyläyhdistys laittoi viime viikolla linnuille oivan kerrostalopöntön. Modernia asumista lähellä rantaa, mikäpä on pesintäpuuhaan ryhtyä!

– Tähän otettiin malli omasta päästä, kyläyhdistysaktiivi Terho Poikolainen velmuilee.

Suolahden Eläkkeensaajat ripustivat linnunpönttöjä urakalla.

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy