ÄKS

Sata huomioliiviä koululaisille – Borovkoff teki näkyvän lahjoituksen

26.11.2015 08:44
Autokorjaamoyrittäjä lahjoitti sata huomioliiviä pimeässä tarpoville koululaisille. Tämä oli erittäin hieno juttu!

 

Suolahtelainen Kari Borovkoff laittoi merkille, että moni kouluun taapertava lapsi ei näy pimeässä. Mieleen tuli ajatus kun salama kirkkaalta taivaalta.

– Katselin lapsia. He olivat kuin kilpikonnia pimeässä. Ajattelin, että on erittäin tärkeää, että lapset näkyisivät liikenteessä paremmin. Mieleen juolahti, että huomioliivin avulla näkyvyys ja turvallisuus lisääntyvät varsinkin näin kaamosaikaan.

AUTOKORJAAMOA Suolahden Teollisuuskylässä pyörittävä Borovkoff ei kauan aikaillut kun jo tarttui luuriin. Hän soitti Urhon Topi Markkaselle, ja kertoi ideastaan.

– Liikuntaharrastus on lapsille tärkeää, joten ajattelin, että kotikylän oman urheiluseuran olemassa olon korostaminen ei ole pahitteeksi. Niinpä liiveihin on nyt painettu Suolahden Urhon logo, Borovkoff kertoo.

Borovkoff on itse aloittanut koulutaipaleensa Suolahden Asemakadulla sijaitsevassa suuressa keltaisessa koulurakennuksessa.

– Tämä oli luonteva paikka tehdä lahjoitus, toivottavasti lapset ottavat liivit käyttöön.

Asemakadun kaikki ykkös- ja kakkosluokkalaiset kokoontuivat koulun pihamaalle liivien luovutukseen. Räntäkelissä iloisen keltaiset liivit loistivat kirkkaasti.

– Kyllä tuli hyvä mieli, kun näkee liivit lasten yllä. Kustannus ei ole suuri, jos näillä taataan lasten turvallisuus, muutaman sadan euron satsaus voi säästää ihmishengen, Borovkoff kertoo lahjoituksen motiiveista.

Vastaa

  1. Peke sanoo:

    Hienoa toimintaa!!!!

  2. Menestystä tulevaan sanoo:

    Mahtavaa tästä voi moni ottaa mallia. Tämä on osoitus siitä että on huolissaan lähimmäisen turvallisuudesta. Tämän tempun olisi voinut tehdä moni poliittinen porukkakin, vaan eipä taida löytyä tahtoa tekemiseen.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy