ÄKS

Sauli Niinistö: Äänekosken biotuotetehdas on oiva esimerkki suomalaisesta yhdessä toimimisesta ja yhteistyöstä

18.10.2017 19:21 (muokattu 18.10.2017 20:47)
Sauli Niinistö muistutti kuinka metsäteollisuus ja MetsäGroup ovat osa satavuotiaan Suomen teollisuushistoriaa ja tulevaisuutta.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistön muistutti juhlapuheessaan Äänekoskella kuinka Suomi on metsien maa. 

 

Presidentti toivoi Äänenkosken biotuotetehtaalle parhainta menestystä – ja muistutti kuinka tehdas on  jo avajaispäivänään lunastanut asemansa Suomen tulevaisuuden tekijänä. Presidentti laski kuinka metsäteollisuus on edelleen Suomen keskeinen vientiala ja suuri työllistäjä ja Suomen vientiteollisuus on metsän varassa. Suomen pinta-alasta metsien peitossa on yli 70 prosenttia. Metsämaata on noin neljä hehtaaria jokaista suomalaista kohti ja Suomessa on yli 600 000 metsänomistajaa.

– Olemme selkeästi Euroopan metsäisin maa ja koko maailman metsäisimpien maiden tilastossa olemme sijalla yksitoista. Sen minkä silmällä näkee, tilastot myös vahvistavat.

Suomi on aina elänyt metsistä, ja elää edelleen. Metsä tarjoaa ravintoa, rakennustarpeita, energiaa ja turvaakin. – Katovuosina leipään pantiin puolet petäjäistä ja sotien aikana vaikeakulkuinen jylhä metsämaa toimi isänmaata puolustaneen korpisoturin tukena, Niinistö muistutti.

Niinistö laski kuinka metsä elättää isoa osaa Suomen väestöstä.

– Metsämaatamme on hyödynnettävä luontoarvoja kunnioittaen. Nämä asiat ovat yhdistettävissä ja niin on myös toimittava. Uutta metsää kasvaa enemmän kuin vanhaa hakataan. Se on osoitus onnistuneesta, tutkimukseen perustuvasta ja pitkäjänteisestä metsien hoidosta. Pelkkien kuutiomäärien mittaamisen lisäksi kansallisomaisuutemme kestävyyttä pitää vaalia.

Metsät ja metsäteollisuus ovat tuottaneet hyvinvointia ja vientituloja Suomeen jo vuosisatojen ajan.

– Ensimmäinen varsinainen vientituotteemme 1600-luvulla oli terva. Se työllisti ja toi tuloja laajasti pitkin Pohjanmaan rannikkoa aina Kainuuseen asti. 1700-luvulta lähtien Suomen sahoissa sahattuja lankkuja ja lautoja vietiin rakennusaineiksi Länsi-Euroopan kasvaviin kaupunkeihin, kaivoksiin ja telakoille. 1800-luvulla sahateollisuuden vahva kasvu veti koko Suomen kokonaan uuteen teolliseen kehitysvaiheeseen. Saha- ja paperiteollisuus muodostivat 1900-luvun alussa teollisen perustan, jolle rakennettiin itsenäisen Suomen taloudellista hyvinvointia. Saha- ja paperiteollisuuden lisäksi meille on kehittynyt vahvaa osaamista paperikoneiden ja metsätyökoneiden tuotannossa. Olemme voineet puhua aidosta metsäklusterista jo pitkään.

Metsä Groupin pääjohtaja Kari Jordan saatteli presidentin juhlapaikalle.

Metsäteollisuus elää maailman kehityksessä mukana. Tästä esimerkkinä ovat metsäteollisuuden uudet tuotteet.

– Puu korvaa jo esimerkiksi muovia, puuvillaa, keinokuituja, metalleja ja fossiilisilla raaka-aineilla tuotettua energiaa ja kemikaaleja. Tätä Äänekosken tehdastakin kutsutaan biotuotetehtaaksi. Nimestä voimme päätellä tuotannon olevan sellun lisäksi paljon muutakin.

Metsäteollisuus tuo Suomen vientituloista noin viidenneksen. Sen taloudellista merkitystä korostaa se, että tuotannon tarvitsemat raaka-aineet ja palvelut hankitaan valtaosin kotimaasta.

– Metsäteollisuus on oppikirjaesimerkki siitä miten Suomi on hyötynyt vapaakaupasta. Olemme pienenä avoimena taloutena pystyneet hyödyntämään osaamistamme, kekseliäisyyttämme ja luonnonvarojamme. Maailman markkinat ovat näyttäneet metsäteollisuudelle myös kääntöpuolensa. Noin kymmenen vuotta sitten globaali kehitys kulki toiseen suuntaan. Paperin kulutus kääntyi pitkän kasvun jälkeen laskuun päämarkkina-alueillamme Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Maailmanmarkkinoiden ylikapasiteettiin vedoten ensimmäisenä suomalaisena paperitehtaana suljettiin Voikkaan tehdas metsäteollisuuden ydinalueella Kymenlaaksossa syksyllä 2006. Noin 700 työntekijää menetti työnsä. Ja se oli valitettavasti vasta alkua, Niinistö summasi.

Kriisin aikana Suomessa suljettiin useita paperitehtaita ja -koneita. Ajatukset olivat synkkiä. Kauppalehti kuvasi tilannetta kesäkuussa 2008: ”Metsäteollisuuden lähtölaskenta ei pysähtyisi edes hätäapuun”. Äänekoskellakin käytiin maassa, kun ilmoitus paperikoneiden sammumisesta tuli marraskuussa 2011.

– Hätäapua ei tarvittu, tapahtui uusi käänne, kiitos jatkuvan tuotekehittelyn. Metsä Group ilmoitti vuonna 2014 rakentavansa uuden biotuotetehtaan Äänekoskelle vanhan sellutehtaan alueelle. Investointi olisi Suomen metsäteollisuuden historian suurin. Äänekosken tehdasinvestointi nousikin esimerkiksi uudenajan metsäteollisuudesta. Äänekosken tehtaan positiiviset vaikutukset Suomen kansantalouteen olivat merkittäviä jo rakennusvaiheessa. Tehtaan suoran arvoketjun työllistävä vaikutus on yli 2 500 työpaikkaa, joista uusia työpaikkoja on 1 500. Suomen viennin vuotuisen arvon arvioidaan biotuotetehtaan myötä kasvavan noin 500 miljoonaa euroa, Niinistö kiitteli.

 

 

 

 

 

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy