ÄKS

Seppä alitti EM-rajan myös 3000 metrillä – tuuli avitti Pulkkisen hurjaan tulokseen satasella

22.06.2017 14:26
Kaksikko Pulkkinen–Seppä, taas kerran. Arkistokuva.

Ystävykset ja naisten maajoukkuetason juoksijat Saija Seppä ja Aino Pulkkinen kuuluivat Saarijärven perinteisten Juhannuskisojen kovimpiin suorittajiin keskiviikkona. Seppä otti voiton 3000 metrillä, Pulkkinen 100 metrillä.

Lähinnä 800 ja 1500 metrin ratajuoksuissa aiemmin meritoituneelle Sepälle kolmen kilometrin ratakisa oli uran ensimmäinen. Voittoaika 9.32,56 todisti, että pidempikin matka kulkee. Toki Seppä on voittanut nuorten sarjoissa kolme SM-kultaa myös neljän kilometrin maastojuoksussa.

Urhoa edustavan Sepän aika alitti 19-vuotiaiden EM-kisarajan 9.45,00 reilusti. Aiemmin Seppä on alittanut rajan myös 1500 metrillä.

EM-KISAT pidetään Italian Grossetossa 20.–23. heinäkuuta. Sinne matkaa myös ÄU:n sprintteri Aino Pulkkinen, joka on alittanut rajan jo 400 metrillä.

Saarijärvellä Pulkkinen lähti sadan metrin EM-rajan 11,95 kimppuun satasella. Raja alittuikin roimasti, kaksikin kertaa, mutta valitettavasti myötätuulta oli takana liikaa, eikä tuloksia voitu hyväksyä.

Ensin Pulkkinen juoksi alkuerässä 3,3 sekuntimetrin myötäisessä 11,71. Finaalissa tuulta oli peräti 4,4 metriä sekunnissa, minkä ansiosta lopputulos oli hurja 11,54.

Myötätuulen vaikutusta tulokseen on hankala arvioida tarkasti, mutta pikajuoksua analysoineen Jaakko Tornbergin tutkimuksen mukaan sallittun rajoissa oleva myötätuuli (+2,0 m/s) auttaa juoksijaa 0,16 sekunnin verran. Saman tutkimuksen mukaan myötätuulen kasvaessa sen suhteellinen hyöty pienenee.

Kyseiseen tutkimukseen viitaten 4,4 sekuntimetrin myötäisen vaikutus on ollut ehkä 0,3 sekuntia tai hieman enemmän.

SAARIJÄRVELLÄ kilpaili myös ÄU:n Valtteri Mattila, joka ei kuitenkaan tällä kertaa onnistunut korkeushyppypaikalla. Tulokseksi jäi 196.

Urhon 17-vuotias Siiri Möller juoksi naisten 800 metrin C-erässä. Tuloksena oli erän voitto ajalla 2.26,94.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy