ÄKS

Seppo Ruotsalainen avasi vaalitohinat Äänekoskella

19.01.2019 06:00 (muokattu 19.01.2019 13:07)
Seppo Ruotsalainen sai vastata moneen kysymykseen ja kuulla useita epäkohtia ja parannusehdotuksia.
Kansanedustajaehdokas Seppo Ruotsalainen (sd) avasi kampanjaansa Äänekoskella vaalimakkaran voimalla.

 

Perjantaina Citymarketin edustalla kävi kuhina kansanedustajaehdokas Seppo Ruotsalaisen vaaliteltalla. Keskustelu oli vilkasta, ja aiheet risteilivät aktiivimallista varhaiskasvatukseen.

– Teltalla kävi hyvä pöhinä, ja sata makkaraa paistettiin, Ruotsalainen sanoo.

Vilkkain keskustelu käytiin kolmen teeman ympärillä: oppivelvollisuuden, joukkoliikenteen ja varhaiskasvatuksen.

– Pidän todella tärkeänä puolueemme esitystä oppivelvollisuuden pidentämisestä toiselle asteelle saakka sekä varhaiskasvatuksen uudistamista. Ilman toisen asteen koulutusta ei pääse mukaan työelämään, ja tällöin on vaarana syrjäytyä. Joukkoliikenteestä tulee todella paljon palautetta, joten sen parantamiseen on syytä paneutua. Palveluja keskitetään keskuksiin, ja samalla joukkoliikennettä supistetaan,  Ruotsalainen harmittelee.

Palautetta tuli myös ehdokkaaksi asettumiselle.

– Sain paljon kannustusta ja rohkaisua vaalityöhön, Ruotsalainen kiittelee.

Kalenteri alkaa täyttyä vaalitohinoista.

– Tänä aamuna lähdimme matkaan klo 4.20 suuntana Paperiliiton sd-ryhmän risteily. Viikon päästä onkin sitten luvassa puolueen oma vaalistartti, Ruotsalainen sanoo.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy