ÄKS

Seurakunnan talous plussalla jo kolmatta vuotta putkeen

23.05.2018 11:30
Rahaa jäi vähän yli, mutta lainaakin vielä olisi.

Äänekosken seurakunnan tilinpäätös vuodelta 2017 jäi noin 50 000 euroa ylijäämäiseksi.

Talousarviossa oli arvioitu tilikauden tulos noin 50 000 alijäämäiseksi, joten parannusta on noin 100 000 euroa. Säästö syntyi pääasiassa toimintatuotoista, henkilöstökuluista sekä verotuloista. Kyseessä on kolmas peräkkäinen ylijäämätulos Äänekosken seurakunnalla.

Jäsen määrän laskun vaikutus verotulokertymiin on ollut merkittävää. Kymmenen vuoden aikana seurakunnan jäsenmäärä on tippunut jopa 2 500 henkilön verran. Verotulot vuonna 2017 olivat noin 3,3 miljoonaa euroa.

– Määrätietoinen työ talouden vakauttamiseksi on kannattanut, jos näitä kipeitäkin toimenpiteitä ei olisi tehty, olisimme nyt heikoilla jäillä. Vaikka tilanne näyttää paremmalta kuin aikaisempina vuosina, ei tilanne silti ole mitenkään mahdottoman hyvä. On hyvä muistaa, että vaikka tulee ylijäämää, niin lainan määrä on silti 1,8 miljoonaa euroa, eli noin 130 euroa seurakuntalaista kohti, seurakunnan talousjohtaja Heikki Hintikka sanoo.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy