ÄKS

Sininen savumassa herättää ihmestystä

25.04.2019 13:34 (muokattu 25.04.2019 13:35)
Aamupäivä oli varsin sininen.
Torstaina Äänekosken yllä leijunut sininen savumassa on ihmetyttänyt kuntalaisia. 

 

Pelastuslaitoksen tiedon mukaan torstaiaamuna Äänekoskelle ja Suolahteen ajelehtinut savulautta on  ilmansaastetta, joka koostuu savusta, pölystä ja pienhiukkasista.

– Se on meistä kaikista peräisin, pelastustoimesta kerrotaan.

Savulautta laskeutui alavalle maalle, ja jämähti tyynen sään vuoksi paikoilleen. Ilmatieteen laitoksen tekemät mittaukset kertovat, että kello  12 ilmanlaatu Hiskimäellä on tyydyttävä.

ÄKS soitti myös biotuotetehtaalle.

– Meille on tullut muutamia kyselyjä aiheesta. Olemme selvittäneet laajasti asiaa, eikä tehtaalla ole ollut sellaista häiriötilannetta, joka voisi kyseisen ilmiön aiheuttaa, Riikka Liikanen biotuotetehtaalta kertoo.

Vastaa

  1. nuhanenä sanoo:

    Etteikö vain olisi ollut kattilalla ongelmia?

  2. Antti sanoo:

    Miksi tuo sitten myös haisee?

    1. N sanoo:

      Nuuhkaise itseäsi vähän tarkemmin.
      Kaikella on haju.

    2. Olavi sanoo:

      Jostain luin että hiekkaa olisi kulkeutunut ilmavirtausten mukana Saharasta ja onhan se mahdollista. Mutta jos Saharan hiekka haisee Äänekoskella, niin siihen en usko! Eli ´´syyllinen´´on tältä kylältä.

  3. Työmies sanoo:

    Kyllä tänäaamuna savumassa rajoittui vain ja ainoastaan tehtaan lähialueeseen. Klo 6 ajoin ohi.

    1. Niiskuneiti sanoo:

      Tänä aamuna 05.30 myös Ääneniemen risteyksestä Suolahteen päin katsottuna tehtaan kohdilla vähän samanlaista mystistä sinistä usvaa. Kieltäminen on paras puolustus.

  4. Smirgel sanoo:

    Ja perjantaiaamu alkoi entistä sinisempänä! Tehtaalle tuo tosiaan haisee. Kaasunaamarit kuntalaisille, saatais hyviä imago-kuvia matkailunkin käyttöön. Tai tehtaat alas!

  5. MN sanoo:

    Selkeästi haju torstaina tuli tehtaalta. Nyt vielä perjantaina aikamoinen ussakka heti aamusta.

  6. mjk79 sanoo:

    Aamulla oli tuota savua Karhunlähteen alueella ja urheilukentän kohdalta katsottu kylille päin.

  7. JUKKA LEHTOMÄKI sanoo:

    26.4
    Kotakennäänsillalta oikealle (itään) katsottuna näkyi valtava savupatsas. Ei paikkakuntalaisena en tiedä mistä tarkalleen.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy