ÄKS

Sirkanpolun uusi elämä – Suolahtisalissa laitettu paikkoja kuntoon, uusi vuokralainenkin asettuu alueelle

25.10.2018 09:48 (muokattu 25.10.2018 10:33)
.
Uusi omistaja laittoi entisellä Keski-Suomen Opistolla tuulemaan: Suolahtisali on pian valmiina käyttöön ja tiilitaloon tulee vuokralaiseksi uusi toimija. Komeassa keltaisessa puutalossakin tapahtuu.

 

Vuonna 1989 valmistunut Suolahtisali siirtyy marraskuun alusta kaupungin käyttöön. Vuokralaisen ominaisuudessa toimiva Äänekosken kaupunki on käyttänyt salia sen valmistumisesta saakka. 350-paikkaisessa, erinomaisesta akustiikastaan tunnettussa Suolahtisalissa ei ole olllut toimintaa tänä vuonna. Alueen uusi isäntä, Olli Bräysy on teettänyt saliin usean kohdan remontteja, näistä oleellisimpana on keskitytty ilmanvaihtoon ja lämmitykseen.

– Mitään sisustusteknistä ei salissa ole vielä tehty. Remonttia on tehty vaihtelevin osin, muun muassa katsomon alla olleet rikkoontuneet akustalevyt on uusittu.

Katsomon alta puhaltanut tuloilma on kulkenut villapohjaisten, sittemmin rikkinäisten akustalevyjen kautta.

– Villat on poistettu ja katsomon penkkien alla olevien ilmastointiritilöihin on vaihdettu huipputason suodattimet, Bräysy kertoo.

Kaikki ilmastointikanavat on putsattu, suursiivous tehty ja käytetty maalia siellä, missä se on pois rapissut.

– Myös irronneet laatat on kiinnitetty ja korjattu.

Kattolevyissä havaitut tummentumat on tutkittu ja vaihdettu uusia levyjä tilalle.

– Kattolevyjen alta ei paljastunut mitään ihmeempää eikä mitään ongelmallista, Bräysy kertoo.

Hätäpoistumisteiden valot on korjattu.

– Pelastusviranomainen on tehnyt kohteeseen hyväksytyn palotarkastuksen.

Edessä on vielä lämmönvaihtimen uudistaminen.

– Se on kohtuullisen iso homma, joka tehdään marraskuun ensimmäisellä viikolla.

Opiston upea jugendtyylinen, 1912 valmistunut päärakennus on ollut myös työn alla.

– Puutalossa on tehty ja paljon, sekä sisällä että ulkona, Bräysy kertoo.

SUOLAHTISALIN kupeella olevat luokkatilat ja kirjasto sekä osin myös tiilitalon asuntolan tilat on vuokrattu Keski-Suomen vammaispalvelusäätiölle. Vammaispalvelusäätiön henkilöstö- ja työsuojelupäällikkö Theresa Sinkkonen on tyytyväinen tuleviin tiloihin, joihin päästää muuttamaan joulukuun alussa. Tiilitalon uumenissa tulee työskentelmään viisi ohjaaja ja 35 asiakasta.

– Tilat tulevat työ- ja päivätoimintamme käyttöön, ja ryhmäkoot vaihtelevat päivittäin. Työ- ja päivätoiminta on kehitysvammaisille suunnattua työtoimintaa. Kudomme mattoja ja puramme elektroniikkaa. Ohjelmassa on myös erilaista viriketoimintaan kuten askartelua, Sinkkonen kertoo.

Tilat ovat passelit juuri tämänkaltaiselle toiminnalle.

– Ympäristökin on aivan upea. Tämä on hieno mahdollisuus meille, Sinkkonen sanoo.

KAUPUNGIN vs. vapaa-aikajohtaja Jupe Pohjolainen kertoo, ettei kaupunki ole vielä tässä vaiheessa buukannut Suolahtisaliin konsertteja.

– Jos pääsemme salin vuokralaiseksi suunnitellusti marraskuun alussa, niin ensin meidän on normalisoitava tilanne. Sen jälkeen käynnistelemme toimintaa hiljalleen, Pohjolainen sanoo.

Mahdollisiin joulukonsertteihin ei Pohjolainen ota kantaa.

– Onko sinne tulijoita, se jää nähtäväksi. Sen verran olen katsonut tulevaisuuteen, että kaupungin Itsenäisyyspäiväjuhla järjestetään Suolahtisalissa.

Pohjolainen sanoo, että Suolahtisalin konserttitoiminta ja muu käyttö on ollut kaupungin näkökulmasta katsottuna tauolla.

– Kevääksi on tulossa tietty läjä konsertteja, mutta ei näillä resursseilla voida tehdä ihmeitä.

Pohjolainen sanoo, että kaupunki tekee omistajan kanssa katselmuksen, ennen kuin ottaa salin käyttöönsä.

– Katsomme, että sinne on tehty kaikki tarvittavat korjaustoimenpiteet, Pohjolainen sanoo.

ÄÄNEKOSKEN Laitakaupungin Orkesterin, ÄLKOn kapellimestari Timo Hytönen kertoo, kuinka lähes kolmekymmenpäisen puhallinorkesterin on ollut vaikeaa löytää Äänekoskelta Suolahtisalin veroista tilaa.

– Olemme toki jalka syvällä ovenraossa tulossa takaisin ja ilomielin, Hytönen sanoo.

Lähes vuoden ovat älkolaiset joutuneet raijaamaan soittimiaan pitkin kyliä. Pitkään Suolahtisalissa treenannut ja vuosia jättimäisen suosittuja konsertteja salissa järjestänyt pumppu ei ole tahtonut kotiutua ja sopia minnekään muualle.

– Lukion tilat ovat olleet meille auttamattoman ahtaat. Painotalolla taas joudumme jatkuvasti pois tanssin tieltä. Jos pääsemme takaisin Suolahtisaliin, täytyy vain tuumata, että se on sitten hienompi homma, Hytönen iloitsee.

Vastaa

  1. Miina sanoo:

    Kyllä on Pohjolainen niiiin äänekoskelainen….ihan hävettää….

  2. Arska sanoo:

    Kauhea parranpärinä oli homeesta ja huonosta sisäilmasta ja tutkimukset sun muut ja tuossa se nähtiin, ihan toimiva sali.Kunnan touhut on kunnan touhuja onhan se on nähty.

  3. Hans Piikkiö sanoo:

    Hienoa että Olli Bräysyltä löytyy intoa ja resursseja laittaa paikat kuntoon, ja saadaan Suolahtisalikin käyttöön. Kyllä onnistuu, kun tahtoa löytyy.

  4. Pertti sanoo:

    Mahtavaa että saadaan sali taas käyttöön! Naurattaa oikein kun muistelee miten jotkin tahot kauhisteli että lähes purkukunnossa koko rakennus. Ja nyt kuitenkin aika pienellä saatiin kuntoon..

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy