ÄKS

Sosiaalinen luotto voi pelastaa kalliilta pikavipiltä – Äänekoski lähtee mukaan sosiaalisen luototuksen tarjoamiseen

26.06.2018 17:11
Perustuvalautakunta viimeisteli valtuuston päätöksen ottaa Äänekoskella käyttöön sosiaalinen luototus. Järjestelmä starttaa syyskuun alussa. 

 

 

Sosiaalinen luototus perustuu lakiin sosiaalisesta luototuksesta. Lain pykälän mukaan sosiaalinen luototus on sosiaalihuoltoon kuuluvaa luotonantoa, jonka tarkoituksena on ehkäistä taloudellista syrjäytymistä ja ylivelkaantumista sekä edistää henkilön ja perheen itsenäistä suoriutumista.

– Työttömien keskusjärjestö on ollut vahvasti vaikuttamassa lainsäädäntöön, jossa oli selkeä aukko täytettäväksi. Olen iloinen, että Äänekoski ottaa käyttöön sosiaalisen luototuksen – vihdon ja viimein, Sirpa Martins sanoo.

Martins tietää, millaisessa pattitilanteeseen saatetaan joutua, kun ei saa toimeentulotukea, ei edes sitä harkinnanvaraistakaan.

– Sillon on vaarana ajautua taloudelliseen umpikujaan. Pahimmassa tapauksessa lähdetään purkamaan tukalaa tilannetta pikavippien avulla. Uskon, että sosiaalisen luototuksen turvin saadaan moni kohtalon kierre kiinni ja katkaistua, Martins sanoo ja muistuttaa, ettei järjestelmää tule nähdä menoeränä kaupungille.

Sosiaalista luottoa voidaan myöntää henkilöille, joiden kotikunta on Äänekoski. Sosiaalista luottoa myönnetään Äänekosken kaupungin sosiaalisen luototuksen rahaston varojen puitteissa. Ennen sosiaalisen luoton myöntämistä luoton saajalle annetaan tiedot kunnan määrittelemistä sosiaalisen luoton myöntämisen perusteista kirjallisena.

Sosiaalinen luotto on tarkoitettu pienituloisille ja vähävaraisille henkilöille, joilla ei ole mahdollisuutta saada muuta luottoa esimerkiksi vakuuksien puuttumisen tai luottohäiriömerkinnän vuoksi. Sosiaalisen luoton myöntäminen edellyttää hakijalta maksuvaraa maksaa luotto takaisin lähinnä pysyväisluonteisen tulolähteen, esimerkiksi työtulon tai eläkkeen perusteella.

Sosiaalinen luototus on Keski-Suomessa käytössä Jyväskylän kaupungissa ja Toivakan kunnassa. Äänekoskelle valmisteltu toimintaohje noudattaa pitkälle maakunnassa käytössä olevia periaatteita, mikä on tarkoituksenmukaista palvelujen yhteensovittamisen ja yhdenvertaisuuden näkökulmasta.

Vastaa käyttäjälle Minna KuusjärviPeruuta vastaus

  1. Maksaja! sanoo:

    Kuka valvoo että mihin luotto käytetään? On olemassa suuri mahdollisuus että luotto käytetään ihan muuhun kuin siihen mihin se on tarkoitettu. ( alkoholi, rahapelit ja huumeet)

  2. Ghkkvgg sanoo:

    Tuolle ei voi ku nauraa. Hah hah. Uskotteko oikeesti.

    1. marke sanoo:

      Sosiaalisenluoton saaja sitoutuu vapaaehtoisesti luottohäiriö merkintään.

  3. Apu sanoo:

    Haetaan mistä?

  4. Minna Kuusjärvi sanoo:

    Sosiaalisen luototuksen myöntämisperusteet ovat tiukat. Pääsääntöisesti toimeentulotukea saava ei voi luottoa saada. Samaten luoton saannin esteenä on mahdolliset muut järejestelemättömät velat. Myöntämisperusteet ovat tiukat, joten tämä ehkäisee luoton väärinkäytöksiä.

  5. Timo sanoo:

    Etelä-Suomessa toimi aikanaan niin että laskut toimitettiin kaupungille, joka maksoi ne myönnetyn luoton puitteissa. Velalliseksi tuli kaikki samassa taloudessa olevat täysi-ikäiset henkilöt. Omalta osaltani toimi hyvin ja keväällä sain omani maksettua pois. Luottohäiriömerkintää itselleni ei ainakaan tullut.

    1. marke sanoo:

      Merkintä tulee vapaaehtoisestasopimuksesta
      (TK-merkintä).Tämä merkintä tulee kun olet saanut Takuusäätiön takauksen järjestelylainaan tai olet saanut kunnan sosiaalisen luoton.
      Sen sijaan lakisääteisessä yksityishenkilön velkajärjestelyssä merkintä tulee automaattisesti oikeusrekisterikeskuksesta.

      Niillä joilla ei ole maksukykyä lainan saamiseen,saattaa olla mahdollisuus saada harkinnanvaraista toimeentulotukea hankintaansa tai menonsa.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy