ÄKS

Sote- ja maakuntauudistuksen uusi johtoryhmä kokoontui ensimmäiseen kokoukseensa

10.08.2017 17:49

 

Sote- ja maakuntauudistuksen valmistelutyöhön saatiin lisäaikaa Suomen hallituksen siirrettyä uudistuksen aikataulua vuoteen 2020 perustuslakivaliokunnan edellyttämien tarkennuksien vuoksi.

 

Keski-Suomessa esivalmistelun pohjalta tehtävä valmisteluvaihe jatkuu toukokuulle 2018 asti. Valmisteluvaiheessa laaditaan mm. alustava suunnitelma maakunnan palvelukokonaisuuksista, palvelutavoitteista sekä palveluiden tuotantomalleista.

Valmisteluvaiheen työtä ohjaa tänään kokoontunut johtoryhmä. Poliittinen ohjaus valmistelutyölle tulee kesällä 2017 valitulta maakuntahallitukselta ja -valtuustolta. Voimaanpanolain tultua voimaan valmisteluvastuu siirtyy kesäkuussa 2018 väliaikaishallinnolle. Väliaikaishallinto tekee väliaikaisia päätöksiä uutta maakuntaa koskien. Väliaikaishallinto laatii myös tarkan suunnitelman uuden maakunnan käynnistämisestä ja toiminnasta.

Tammikuussa 2019 aloittaa maakuntavaaleilla valittu maakuntavaltuusto sekä sen nimeämä maakuntahallitus. Vaaleilla valitut toimielimet alkavat tehdä varsinaisia päätöksiä palvelukokonaisuuksista, palveluiden järjestämisestä ja tuottamisesta sekä toiminnan organisoinnista kevään 2019 aikana. Uusi maakunta aloittaa tämän hetkisten tietojen mukaan 1.1.2020.

 

Valmisteluvaiheen organisointi ja työsuunnitelma Keski-Suomessa

Kokouksessa todettiin, että esivalmisteluvaiheen päättymisen myötä myös esivalmisteluvaiheen valmisteluorganisaatio on purkautunut ja valmisteluvaihetta tehdään uudenlaisella kokoonpanolla. Muutostyötä ohjaa jatkossa uusi johtoryhmä, joka vastaa strategisen ja operatiivisen tason valmistelusta. Johtoryhmän muodostavat maakuntahallituksen kesäkuussa ns. väliaikaishallintoon nimeämät henkilöt ja asiantuntijat.

Johtoryhmän tukena arjen työtä tekee projektitoimisto, jonka kokoonpano ja työpanokset tarkentuvat alkusyksyn aikana. Uudistukselle nimetään lisäksi oma YT-toimielin. Uudistuksen tukena toimii myös yli organisaatiorajojen toimiva viestintäryhmä. Valmistelun aikana käydään tiivistä keskustelua Keski-Suomen kuntien kunnanjohtajien kanssa. Lisäksi hyödynnetään muita yhteistyöfoorumeita maakunnallisesti.  Maakuntahallitus vahvistaa uudistuksen organisoitumisen kokouksessaan 25.8.2017.

Kokouksessa todettiin, että uusi aikataulu muuttaa uudistuksen valmistelutoimenpiteiden järjestystä sekä resurssitarpeita. Valinnanvapauspilotin osalta todettiin, että toisen kierroksen tarkennettuja hakuehtoja ja hakuaikataulua odotetaan ministeriöstä.

Kokouksessa keskusteltiin uudistustyön etenemisestä ja käytiin läpi alustava työsuunnitelma. Alustavassa työsuunnitelmassa on kuusi kohtaa. Ensimmäisenä on tulevan maakuntakonsernin ja sen rakenteen hahmottaminen. Kokonaisuus sisältää mm. maakuntastrategian ja konserniohjauksen kokonaisuudet. Järjestäjän tehtävien osalta pohditaan palveluiden järjestämistä koskevia periaatteita ja määritellään tulevan maakunnan palveluvalikoimaa ja palveluiden myöntämisehtoja.

Työsuunnitelmassa toisena olevan palvelutuotannon osalta mietitään tulevan maakunnan palveluiden organisointia. Työssä pureudutaan myös sosiaali- ja terveyspalveluiden perus- ja erityistason palveluihin ja niiden rajapintoihin. Keskeistä on pohtia julkisen tuotannon kilpailukykyä. Työn edetessä hahmotellaan myös maakuntakonsernin tulevaa palveluverkkoa.

Tukipalveluiden kokonaisuudessa valmistellaan talous- ja henkilöstöhallintoa, viestintää, tuotannollisia tukipalveluita sekä tulevan maakunnan kiinteistöjä. Valmistelun aikana tarkennetaan myös maakunnan sopimusten nykytila ja hallinta. Tietohallinnon ja ICT-järjestelmien osalta pohditaan maakunnan ICT-ratkaisujen kokonaisarkkitehtuuria. Samalla valmistellaan keskeisten tietojärjestelmien käyttöönottoa. Muutosjohtamisen ja muutosvalmennuksen kokonaisuudessa valmistellaan ja toteutetaan esimiesten ja henkilöstön muutosvalmennukset, varmistetaan henkilöstön kuuleminen ja varmistetaan ennakoivan yhteistoiminnan toteutuminen.

Valtiovarainministeriö on myöntänyt Keski-Suomen liitolle heinäkuussa 315 000 euron avustuksen uudistuksen valmistelukustannuksiin ajalle 1.7.-30.9.2017. (Kattaa kokonaisuudesta noin 90 %, eli kokonaisuudessaan valmisteluun on käytettävissä noin 350 000 euroa.) Ministeriö on varautunut myöntämään lisärahoitusta myöhemmin syksyllä.

 

Väliaikaisen YT-toimielimen asettaminen

 

Vaikka uudistuksen aikataulu siirtyy, johtoryhmä totesi, että väliaikaisen YT-toimielimen perustaminen on perusteltua mm. tiedonkulun ja vuorovaikutuksen kannalta. Uudistus koskee lähes 10 000 työntekijää ja siten on tärkeää toteuttaa yhteistoimintaa ennakoiden. Maakuntahallitus vahvistaa YT-toimielimen kokoonpanon elokuun kokouksessaan.

Johtoryhmässä henkilöstöä edustaa pysyvinä asiantuntijoina Heljä Siitari (Juko), Kaija Haapsalo (KoHo) ja Harri Niemi (KU). Johtoryhmän kokoonpano ja yhteystiedot löytyvät täältä.

Johtoryhmän seuraava kokous pidetään 24.8.2017.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy